keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Lähtölaskenta jouluun on alkanut

Nyt on taas pitkästä aikaa aikaa päivitellä kuulumisia (anteeksi laiskuuteni). Siispä...

Joulukuun alku on aika pitkälti mennyt koulujuttuja tehdessä, ja tänään alkoi kauan odotettu ja ansaittu JOULULOMA! Aah, ihanan pitkä tauko (vajaa nelisen viikkoa) koulusta ja siihen kuuluvista miljoonista projekteista, tehtävistä ja blääbläblää...

Suklaakalenterin ensimmäinen luukku tuli avattua 11 päivää sitten ja tänään aukesi luukku numero 12! Yyyy ja tänään on siis 12.12.12 (karmivaako/kö? noei) siis samanlainen päivä kuin kaikki muutkin.

Sitten meillä oli koulussa ensiapu -kurssi (EA1) ja nyt sitä sitten osataan auttaa apua tarvitsevia. Kurssi tuntu kyllä tosi hyödylliseltä ja siitä jäi hyvä olo, kun tietää ettei tartte olla ihan peukalot keskellä kämmentä tilanteessa, missä joku tarvitsee apua. Meille opetettiin kaikkea ensiavun perusteita eli miten erilaisissa tilanteissa tulee toimia ja tietysti se kaikkein tärkein eli miten laitetaan ihminen kylkiasentoon ja miten elvyytetään oikeaoppisesti.
Ja kaikista näistä taidonnäytteistä ja oppimisesta on nyt todisteena ensiapukortti, onko sulla sellanen?

Kaikki varmaa tietää mitä tutorit on, etten ala sitä tässä enempää selittämään. Meidän luokalta huimat neljä haki tuutoriksi (myös siis minä) ja kaikki päästiin! Tiedettiin se tosin jo ennen niitä haastatteluja, koska meidän luokkaa ohjaa neljä tuutoria ja meitä hakijoita oli neljä, joten piece of cake!
Samana päivänä tuli myös veronpalautukset, niin pääsin vihdoin ja viimein joululahja ostoksille. Vähän niinkun kaks kärpästä yhdellä iskulla.. samana päivänä sain tiedon, että musta tulee tutor ja sain kaupanpäälle veronpalautus rahat.

Linnanjuhlatkin tuli katottuu tällä kertaa OIKEESTI alusta loppuun, jokaikinen vieras ja suurlähettiläs, tanssit sekä jatkot. Olin vähän pettynyt, kun mikään naisten puvuista ei oikeen loksahtanu. Ne oli kaikki aika jees, muutama vähän hienompi ja näyttävämpi sekä tuttuun tapaan muutama tosi hirveen näkönen!

Viime viikon kohokohta oli lauantai, sillä sillon äiti, iskä ja mummu tuli kylään! Forssassa oli koko viikonlopun kestävät joulumarkkinat, joten käväistiin niissä ja Finlaysonin tehtaanmyymälässä. Ne markkinat pidettiin yhdessä isossa hallissa ja siellä oli monta kymmentä pöytää, jossa porukka myi itse tekemiään koruja ja muita käsitöitä, itse leivottuja leivonnaisia ja limppuja ja niin edelleen :)) Oon asunu Forssassa kohta jo 4kk (syyskuun alusta asti), enkä ollu vielä kertaakaan käynyt Finlaysonin tehtaanmyymälässä ennen tätä lauantaita, ja ihan hyvä niin, meinaan sieltä olisi voinut ostaa kaiken! Ostohimo piti kuitenkin pitää kurissa ja ostaa vain niitä mitä tuli hakemaan eli joululahjoja ja tyynynpäällisiä.

Eilen tiistaina vietettiin meidän luokan keskeistä saunailtaa viisnepan (Bar54) saunatiloissa. Porukkaa kävi tosiaan saunassa, syötiin, pelattiin lautapelejä ja biljardia. Ilta loppu lyhyeen, mutta oli jätte kivaa! Suur kiitos illan järjestäneille tuutoreille! :))

Nyt ollaan Porissa ja tavarat (vaatteet sun muut) purettu kasseista ja laitettu oikeille paikoilleen loman ajaksi. Tavoitteena siis ottaa kaikki ilo irti tästä hetkellisestä vapautuksesta ja aloittaa uusi vuosi hyvin levänneenä, rentoutuneena ja iloisin mielin!


Onnettoman ystävät ovat kaukana.
- Lucius Seneca

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

LIZ

Viikonloppu tuli vietettyä siis Tampereella pikkujoulu meiningeissä. Nyt takaisin kämpillä. Kauheeta kun nää viikonloput menee niin nopeesti, mut onneks reilun kolmen viikon päästä alkaa joululoma! Sitten on pitkästä aikaa tehdä vaikka mitä. Mutta nyt asiaan...



Lauantaina käytiin Tampereen Työväen Teatterissa kattomassa LIZ -musikaali, ja se oli aivan mielettömän hyvä! Todellakin suosittelen meneen katsomaan, jos vaan mahdollista. Pääosissa olivat upeat Sinikka Sokka ja Maria Lund. Oli hauskaa nähdä oikeen livenä, ihan siinä edessä Sinikka Sokka, kun pienenä katteli aina kun se luki Grimmin satuja :) Ja vaikkei aikaisemmin ollut kovinkaan paljoa tietoa Elizabeth Taylorista ja hänen elämästään, niin nyt muistaa vähintään kaikki hänen seitsämän aviomiehensä nimet, ainakin osan niistä :D
Ja sitten lopputaputusten aikana tuli nähtyä myös Bumtsibumista kaikille tuttu Esa Nieminen, joka vastasi musiikista. 

Teatterin jälkeen mentiin syömään Ravintola Villisikaan, mikä oli myös tosi kiva paikka. Astetta rennompi paikka mennä syömään, mikäli ei oikeen perusta kaikkein hienoimmista ravintoloista. Ruokalistalla oli kaikenlaista laidasta laitaan, ribseistä kanttarellikeittoon. Itse otin annoksen nimeltä Herrojen herkku, missä oli paistetun toastin päällä grillattua kanaa, herkkusieniä, bearnaisekastiketta ja gratinoitua emmental juustoa sekä lisukkeena salaattia. NAMINAMI! 

Sitten jos ihmiset eivät tiedä niin mulla on tänään nimpparit (onnea minä)! Ei siinä sen ihmeempää ole, mutta ilmoitusluontoinen asia siitä huolimatta. Sain Jesseltä kauan odotetun Nälkäpeli -kirjan lahjaksi, I absolutely love it! Alan lukee sitä heti, kun saan luettua Eat, Pray, Love -kirjan ensin loppuun.
Mulla on kirjahyllyssä yllättävän paljon kirjoja, joista osa on kirjoitettu englanniksi (saa nähdä kuinka kauan sellasen lukiessa menee) ja yksi ruotsiksi (saatikka tässä). Päätin muuttaessani, että alan lukemaan kirjoja, että voin sitten joskus sanoa lukeneeni ne kaikki. Alku oli aika heikko, mutta kohta on ensimmäinen kirja luettu (siitä lisää sitten joskus).


Kaiken onnen perustana on kiireettä nautittu aamiainen.
- J. Gunther

torstai 22. marraskuuta 2012

Sokka irti!

Viime viikonloppuna yks mun kaveri, tai itse asiassa paras kaveri tuli käymään täällä Forssassa mun luona. Ei olla nähty niin usein kun aikasemmin, koska oon muuttanut kokonaan toiselle paikkakunnalle, mutta onneksi bussit kulkee molempiin suuntiin eikä se matkakaan kestä kun parisen tuntia. Kaksi tuntia ja viisi minuuttia jos ihan tarkkoja ollaan.

Käytiin syömässä kiinalaisessa ja myöhemmin illalla mentiin Cheekin keikalle yhteen paikalliseen baariin. Tykkään kuunnella tosi paljon suomalaista rap -musiikkia kaiken muunlaisen musiikin lisäksi. Se millasta musiikkia kuuntelen riippuu ihan mun mielialasta, välillä iskelmää, välillä suomipoppia ja välillä rockkia. Sannan musiikkimaku tosin on aika erilainen, mutta oli kuulemma kiva ilta siitä huolimatta. Ja hyvä niin! 



Oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa oikeen kunnolla ja saatiin puhuttua kaikista mahdollisista asioista mitä mieleen tupsahti. Kuunneltiin kaikkia tosi vanhoja, mutta ihania biisejä ja fiilisteltiin. Enkä malta odottaa koska tehdään tää uudestaan, hopefully before Christmast!

Koko viikonloppu tuntu menevän tosi nopeesti. Sanna oli täällä vaan yhden yön (pe-la), ja mentiin molemmat lauantaina takasin Poriin. En olis itse mennyt muuten, mutta kun meillä oli kauden ensimmäiset futsal pelit, eikä porukkaa ollut tarpeeksi, joten piti mennä paikkailemaan. Ja onneksi menin! Oli tosi kiva päästää pelaamaan pitkästä aikaa, ja sen muuten huomas etten oo käyny harkoissa kun kerran muuton jälkeen. Tuntu etten osannu enää mitään :(( Pelejä oli siis kaksi, toinen meni hyvin ja toinen vähän huonommin tai aika paljon huonommin.

Tulin takasin kotio vasta maanantai aamulla, kun koulu alkoi vasta 11. Eilen keskiviikkona mulla oli ammattikorkean ihka ensimmäinen tentti, verkkotentti aiheesta Ekosysteemin perusteet. Ensimmäistä esseetä kirjoittaessa käteni osu jotenkin tähän kannettavan tietokoneen hiireen ja HUPS teksti kiitti, otti ja lähti! Olin just saanut mielestäni hyvän vastauksen aikaan ja sitten se vaan katos, Ei auttanut kun aloittaa uudestaan. Mulla meni hermot siinä kohtaa aika pahasti, ja kaiken kukkuraksi tuo 'ihana' naapurin vanha rouva alkaa naputtelemaan jotain hemmetin nauloja seinäänsä! Ihan kun sieltä päin ei olisi tullut jo tarpeeksi meteliä tähän mennessä. Täällä on meinaan kiviseinät ja ääni kuuluu aika hyvin tänne seinän toiselle puolelle, varsinkin jos käyttää porakonetta, mutta tossa vaiheessa kun mun hermot oli jo tipotiessään, niin pelkkä vasaralla nalkutuskin on kauhea ääni. Elikkä tentin lopputuloksesta on vaikea sanoa yhtikäs mitään, menikö hyvin ja suoraan penkin alle? Aika näyttää.

Tänä viikonloppuna mennään taas. Tällä kertaa Tampereelle viettämään pikkujouluja. Tarkoituksena olis mennä katsomaan musikaalia (jonka nimeä en vielä kerro) ja syömään jonnekin kivaan ravintolaan kunnon poppoolla. En malta odottaa! Mutta nyt tämä tyttö lähtee pakkailemaan viikonloppua varten ja sitten sen jälkeen pelaamaan biljardia kamujen kanssa! 


Varo jokaista hanketta, joka edellyttää uusia vaatteita.
- Henry Thoreau

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

fog

Yks viikonloppu tullu vietettyä taas Porinmaalla. Tällä kertaa omasta päätöksestä vähän pidennetty sellanen, torstai ja perjantai pois koulusta, häähäää :-) Henkisesti tosi rankka viikonloppu, mutta siitä huolimatta hauska (mutkista huolimatta). Oli iskänpäivää ja savusaunassakin tuli käytyä ja pakko sanoo, et oli muuten aikas siisti kokemus. Vetää vertoja tavalliselle puusaunalle.

Mutta ennen sitä täälläpäi oli aikas hienoo ilmaa, NIIIN sumusta, ettei paljon etees nähny. Jaksan hehkuttaa aina säästä ja hienoista ilmoista (hah), mut mä oon vaan oon tällänen, ihmeen höperö.



Mahtavan hulppea Loimijoki, jeejeee


Kuukauden päästä alkaa kauan odotettu JOULULOMA! Pitää siis alkaa ostelee joululahjoja ja laittaa kämppää joulukuntoon (suursiivo tässä niin hirveen suuressa asunnossa + jotain pientä punaista) 


Isälle parhaalle villasukat tässä! Jaloillakin hyvä on rakkauden lämpimässä.
- Värssy

tiistai 30. lokakuuta 2012

Lomatunnelmia

Syyslomalta on siis kotiuduttu takas tänne Forssan matalaan majaan. Oli kiva olla kerrankin vähän pitempi aika kerrallaan kotona. Ehdein näkee kaikkia Porin kavereita ja jopa vanhoja opettajia!

Eipä tossa lomalla tullut tehtyä oikeen mitään erityistä, löhöilyälöhöilyä ja koulujuttuja............. olin ihan varma etten tee yhtään mitään kouluun liittyvää koko loman aikana, mutta toisin kävi, niitä oli vaan pakko tehdä. Hiuksetkin sain vihdoin värjättyä, viime kerrasta oli meinaan vähän liiankin paljon aikaa.



Käytiin yhtenä päivänä kävelemässä Kallossa ja ihasteltiin pitkästä aikaa maisemia :) 
Ilma oli just täydellinen, niin tyventä ja hiljasta.


Sitten tuli ensilumi! 
Ensin tuli jonkin verran rakeita ja sitte yhtäkkiä kauhee tuiske, ja tuloksena hento lumipeite. Oli ihana mennä ulos parin asteen aamupakkasilla, siellä oli jotenkin niin raikkaan hyytävä ilma.


Sitten käytiin katsastamassa kaikki mahdolliset kirppikset, joilta ei tosin löytynyt paljon mitään, paitsi yhdet aivan ihanat dinskon kengät! (kuvaa ehkä myöhemmin) 
Olin odottanut niin innolla, et pääsen kiertelemään niitä, mutta sitten kun oltiin käyty sillä mielestäni parhaimmalla kirppiksellä, niin innostunut lopahti. Mut hei, ei aina tarvi löytää mitään, ens kerralla sitten. Äiti tosin oli onnistunut löytämään mulle pitkät juoksutrikoot (ne kauan halutut) yhdestä paikasta missä mekin oltiin käyty, ei ollut vaan osunut mun silmään. Ne oli kyllä tosi hyvä löytö, sillä oon jo pitkään ettinyt sellaisia, mut urheilukaupoissa hinnat on ollut vähän turhankin korkeita ja kappas vaan nyt sain sellaset pilkkahintaan! Nyt kelpaa mennä ulos juoksulenkille, kun aiemmin vähän jalat paleli käydessä lenkillä capri mittaisissa juoksuhousuissa. Kiitokset siis äitille! <3

Loma oli kokonaisuudellaan aika jees, vaikkei tehty mitään erikoista. Pelkkä löhöily leffojen parissa riittää ihan hyvin, plus oheen vähän herkkuja ;P Ja siitä tulikin mieleen, että tein yhtenä päivänä mutakakun, josta tuli (pakko myöntää) hirrween hyvää! Luulin tosin aluks, että se oli ollut pari minuuttia liian kauan uunissa, mutta hyvää oli silti. Siis mutakakkua ja vaniljajäätelöä, namnamm.


Minä kiertelin maita ja mantuja, 
saavuin lähelle kylän laitaa.
Heti aattelin mielessäin, täällä onneni olla taitaa.
- Oiva Pennanen

tiistai 9. lokakuuta 2012

Höst


Pampula on mulla hoidossa tämän viikon, kun porukat lähti Rukalle Kuusamoon. Tänään oli pitkästä aikaan hieno ilma, ei satanut vettä ja aurinko paistoi, joten päätin ottaa kameran mukaan lenkille. Oli muuten aivan tavattoman hieno syksyinen keli.
Niin keltaista ja uskomattoman näköstä :)






Muuten tää päivä mennyt siinä, kun olen yrittänyt saada omaa osuuttani ympäristökemian tutkielmasta valmiiksi. Valitettavasti huonolla menestyksellä.. 
Sitten telkkarista tuli, tai justiinsa loppu, toi uutuussarja Koskeutus (Touch), missä on pääosissa Kiefer Sutherland! Se on niin hyvä, olen true fani, kaikki 24 tuotantokaudet nähty moneen kertaan.

Huomenna muuten lähdetään koulusta Ympäristötekniikan messuille Helsinkiin :) Saa nähdä mitä sieltä jää käteen. 


Jos opetat minut kalastamaan, olen kylläinen koko elämäni.
- Tuntematon

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Sykeröt

Aaaapuva! On jääny tää kirjoittaminen vähän vähälle, anteeksi laiskuuteni.. tuntuu muutenkin siltä, että noita koulujuttuja olis ihan liikaa. Pitää ottaa itteään vaan niskasta kiinni, niin eiköhän se tästä.

Sitten palataan parin viikon takaisiin tapahtumiin siis alkupamaukseen ja ryöminkiin! Tää oli siis jälleen kerran tällänen HAMKin ensimmäisen vuoden opiskelijoille järjestetty tapahtuma Hämeenlinnassa. 


Hämeenlinnan torin Voittamattomat Sykeröt!


Teemana oli 90-luku, meidän ryhmärämä kreppas hiuksensa ja laitettiin sitten vielä huivit päähän ja that's it! Ryöminki sisälsi rasteja ympäri kaupunkia, pääasiassa mentiin baarista toiseen halpojen juomien perässä :D Oli sinne saatu muutama oikeanlainen tehtäväkin jonnekin väliin ängettyä, kuten "kurkku jalkojen välissä -viesti". Kyseinen osuus päättyi sitten Hämeenlinnan torille lauluesitykseen. Vähän oli pimeetä ja vajaa yleisö, mutta ei haitannut yhtään ;D 
Sitten käytiin keräilemässä voimia subissa, ennen illan varsinaista kohokohtaa eli alkubileitä Sirkuksessa! Illan teeman mukaan dj soitti 90-luvun hittibiisejä, tuli macarenaa ja vaikka mitä muuta! Oli siellä joku esiintyjäkin, kaks naista vähissä vaatteissa laulo ihan surkeita biisejä..mutta fiilis oli mitä mahtavin! Reissu oli todella onnistunut, unohtumaton ja ihan vaan paras. Vaikka kotiin tultiin myöhään aamuyöstä, niin jotkut oli silti tunnollisia opiskelijoita ja menivät aamulla vähin yöunin kouluun.







Pakollinen teinipeili! Epäonnistunut sellainen..

En voi kyllä sanoa, että tää opiskelu olis tylsää, päinvastoin! Joka viikko ollu jotkut bileet eli menoa kyllä löytyy. Seuraavalla viikolla alkupamauksesta oli meidän "viralliset" kastajaisbileet aka TURSAJAISET! 
Ensin suoritettiin rastirata ja luonnollisesti sen jälkeen oli jatkot Statuksessa, jossa me sitten myös vannottiin meidän tursavalamme.  
Rastirata sisälsi vaikka minkälaisia tehtäviä: tandemhiihtoa, eräänlaista "mölkkyä", pientä visaa, mariannen etsimistä jauhokulhosta ilman käsiä, lokin puhdistamista öljystä ym.ym. Kaikkein paras rasti oli kyllä ehdottomasti  ihan radan lopussa. Meidän piti tehdä tietyn mittainen vaatejono meidän sen hetkisistä vaatteista. Ja koska me emme ole sokerista, eikä meitä mikään sade haitannut, niin siitä me sitten lähdettiin ottamaan vaatteita pois, ensin päällysvaatteet jajajajajja... Voin sanoa, että KYLLÄ oli kylmä, varsinkin sen jälkeen kun oltiin käyty pulahtamassa uima-altaassa :----D 
"Änyyteenyt!" 
Oli tosi hauskaa pukea uudelleen lähes litimärkiä vaatteita. Mulle oli onneksi se etu, että asuin siinä ihan lähellä, niin pääsin vaihtamaan kuivat ja lämpimät vaatteet nopeesti märkien tilalle. 

Aivan mieletöntä, koska uudestaan!?


Hyvään pyritään, mutta priimaa tuppaa tulemahan.
- Pohjalainen sanonta

maanantai 17. syyskuuta 2012

EVO

Lyhyt tilannekatsaus viime päivien tapahtumista..

Radion kuuntelemisesta ei ole tullut mitään, kiitos (ehkä) liian paksuille seinille. Sitten tossa edellis viikonloppuna, kun yritin saada sen kuulumaan kunnolla, niin kappas, antenni katkesi. Ei haitannut yhtään, sillä kyseisellä vehkeellä oli ikää lähemmäs kymmenen vuotta. Satuin onneksi löytämään uuden kirppikseltä, sellasen pienen oranssin, missä oli pelkkä radio. Vaikka se näytti melko uudelta, niin ei se ollut yhtään parempi, kuin se vanhakaan. Ei toimi niin ei toimi, minkäs sille mahtaa. Tykkäisin kyllä kovasti kuunnella radiota, tuntuu muuten niin kamalan hiljaiselta.

Tällä tuulella lähtee aamut käyntiin, kun illalla "hyvin" kuulunut radiokanava, on vaihtunut pelkkään suhinaan ja särinään..

Sitten viime viikon kohokohtaan eli Evo-Jamboreehen! Oltiin siis Evolla, lähellä Hämeenlinnaa, sellaisessa jonkinmoisessa retkeilykeskuksessa (jos sitä nyt voi siksi sanoa). Siellä oli kaikki HAMKin ensimmäisen vuoden opiskelijat, lähemmäs 1000 ihmistä! Ja sitten tietenkin mm. meidän ihanat tuutorit, opettajia ja henkilöitä, jotka olivat järjestäneet koko touhun. Käytiin läpi sellainen todella kiva rastirata, jossa oli mm. luontovisa, kaikenlaisia ryhmäytymisleikkejä ja melontaa.



Tässä meidän ryhmärämä! KEKET vuosimallia 2012!
Huom. Ylempi kuva otettu päivän alussa, vertaa lippumme kunto ylä- ja alakuvassa. Päivän aikana tuli siis jonkin verran vettä...ei aina voi muistaa käyttää permanenttitussia. 

PUUHA-KEKET, MAAILMAN KORJAA!
PUUHA-KEKET, TIETENKIN!

Seuraavat kuvat Niinan ottamia ja minun hieman muokkaamia.



Tässä osa meidän porukasta pääsi melomaan, ja hurjaa vauhtia melottiinkin. VETOVETO!


Kyseinen mies näytti mun mielestä ihan Muumien majakanvartijalta
:)


Täss' on metsän kaunis tupa ikihonkineen.
Tääl' on leikitellä lupa päällä sammaleen. 
- Immi Hellen

torstai 6. syyskuuta 2012

Vapaa päivä

Maanantaina oli siis ihka ensimmäiset opiskelijabileet viisnepassa (Bar 54). Meitä ekan vuoden Kekejä ei kuitenkaan ollut kun vajaa kymmenen, mutta hauskaa oli silti :)

Koulussa on ollut aika paljon erilaisia tutustumisleikkejä, melkeen pelkästään niitä, kyllästymiseen asti, vaikka koulua on ollut vasta kolme päivää. To be continue...
Sillä on hyvät ja huonot puolensa. 
+ muistaa nimet
+ mistä kukin tulee
+ mitä on tehnyt aikasemmin
+ oppii uutta (jos esim. kysymykset joihin vastataan eroavat aikaisemmista)
+ tuntee jo tässä vaiheessa toiset tosi hyvin
+ hyvä yhteishenki saadaan luotua heti alussa
+ hauskat leikit
- tylsää
- turhauttavaa, kun joutuu kuuntelemaan samat asiat yhä uudelleen ja uudelleen
- samanlaisten leikkien toisto

Tänään oli vapaa päivä, sai siis nukkua niin pitkään kun halusi ja uni olikin tarpeen! Jotenkin vielä vähän uupunut koko tästä muutosta ja tavaroiden järjestämisesta omille paikoilleen. Kaikkein kamalinta on ollut astioiden järjestäminen...kaikki pitäs ensin tiskata ja vasta sitten laittaa kaappeihin, joten yllätysyllätys en ole sitä vielä tehnyt, ei vaan jaksa. 
Kunnon yöunien, aamutoimien ja aamupalan jälkeen päätin lähteä ulos kävelemään ja kiertelemään vähän paikkoja. Löysin kirppikseltä itselleni kivan trenssinkin! Johon aattelin vaan vaihtaa mustat napit. Lopuksi ruokakaupan kautta takasin ja liesi kuumaksi.


Elävienkuvienteatteri, missä oli muuten viime viikonloppuna mykkäfilmifestivaalit, on tässä ihan mun kämpän lähellä. 



Down by the river




Piimällä ei kasva ku isoot nyrkit ja jyrkät olkapäät.
- Suomalainen sananlasku

maanantai 3. syyskuuta 2012

Puhtaalta pöydältä

Tästä se sitten lähtee, a whole new start.

Viikonloppuna sain vihdoin muutettua pois kotoa Porista tänne pikkuiseen Forssaan, tai siltä mä luulin tämän olevan, mutta pikkuisen kiertelyn jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei tämä kaupunki nyt niin pieni oikeastaan ole.
Suurin osa banaanilaatikoista on saatu purettua, vaatteet tosin on miten sattuu kaapissa, ei niitä tosta vaan järjestetä uusille paikoilleen :p Kirjahylly/tilanjakaja tosin puuttuu, siihen laitan kaikki mahdolliset pokkarit ja keittokirjani. Tykkään laittaa ruokaa, joten erilaisia reseptejä löytyy varmaan satoja :D ainakin kymmenen eri kirjaa ja muutama kansio, jonne olen liimannut leikkelemiäni reseptejä useiden vuosien ajan. Tosin vain pieni osa on tullut toteutettua, sillä vaikka reseptejä löytyy, niin jotenkin päädyn aina etsimään uusia netistä erilaisilta ruokasivustoilta.

Muutin tänne opiskelun perässä, sillä tänään maanantaina aloitin Kestävän Kehityksen opinnot HAMK:ssa. Aluksi vähän jännitti, mutta aika vähän oikeastaan, paikka tuntui heti tosi mukavalta ja ilmapiiri oli tosi rento, joten loppukin jännitys katosi. Tutustuttiin koulurakennukseen ja kaikkeen mitä lähipäivät pitää sisällään. Ja vaikka uusia naamoja oli tosi paljon, niin heti tuli uusia kavereita :)

Tänään olis myös luvassa heti ensimmäiset varsinaiset bileet :D
Hyvin näin ekana päivänä, maanantaina...
Pyjamat päälle, unilelut kainaloon ja menoksi!

Tästä se sitten lähtee:
uusi alku, 
puhdas pöytä, 
uusi kaupunki, 
uudet kujeet
 ja 
uusi porukka,
vanhoja unohtamatta.