tiistai 31. joulukuuta 2013

Haasta itsesi, tavoittele unelmiasi ja tee haaveista totta

Nyt se tulee taas, uusi vuosi ja uudet kujeet. Kauan sitä on tullut mietittyä, mutta nyt olen jokseenkin saanut päätettyä sen, mitä vuosi 2014 tulee pitämään sisällään. Ainakin siis sen suhteen mitä tulee liikuntaan ja juoksun harrastamiseen, ja osaltaan myös muihin elintapoihin (herkut yms). 


Tämän vuoden tavoitteenani oli siis 10 kilometrin pituisen matkan juokseminen tuon tuosta. Alku oli ehkä hieman hatara, mutta kunnon vauhtiin päästyäni mikään ei ollut tielläni. Kesäkuussa juoksin elämäni ensimmäisessä juoksutapahtumassa kyseisen matkan aikaan 1.08.18, jonka jälkeen peruslenkillä käydessäni ajat ovat pysyneet melko samoissa lukemissa. Olen varma, että pystyisin vetämään nyt tuon kympin matkan lähemmäs tuntiin. 

Mutta nyt pidemmittä puheitta tulevan vuoden haasteeseen eli puolimaratoniin! Juoksemiseen hurahtaneena ja muutamissa juoksutapahtumissa käyneenä voin kertoa, että on se juokseminen hienoa. Sitä voi tehdä missä ja milloin tahansa, ympäri vuoden, satoi tai paistoi. 
Vanhaa 10 kilometrin matkaa pidennetään 21,0975 kilometriin. Treenaaminen alkaa heti ensi vuoden alussa, tammikuussa 2014. Tavoitematka on tarkoitus juosta Forssan Suvi-illassa kesäkuun puolivälissä. 

Tulevan vuoden aikana pyrin myös vahvistamaan lihaskuntoani muun muassa kahvakuulaharjoittelulla. En ole koskaan hurahtanut kuntosaleihin tai ylipäätään sisälajeihin (lukuun ottamatta joukkuelajeja, kuten jalkapalloa), mutta olen harkinnut myös sitä mahdollisuutta että, mikäli en saavuta haluamiani tuloksia kesään mennessä, niin voisin mennä ja kokeilla tätä kammoksumaani harjoittelumuotoa.  

Sitten mitä tulee herkkuihin, niin tulen olemaan koko ensi vuoden ilman karkkia, perunalastuja tai muita sellaisia turhuuksia. Poikkeus sääntöön tulee juhlissa ja synttäreillä, joissa luultavasti on tarjolla yhtä sun toista (yhtäkään herkkua en itse tule tulevana vuotena ostamaan). Olen päättänyt, että näissä kyseissä tilaisuuksissa voin palan kakkua tai leivosta syödä, ihan pienen palan vain. Koko vuoden kestävä herkku-nollatoleranssi vaikuttaa niin pitkältä, jokseenkin ehkä mahdottomalta, joten olen asettanut siihen muutamia poikkeuksia, jotka sopivat minulle itselleni ja ovat kohtuullisia. Kaikki on mahdollista silloin, kun sitä tekee itselleen mahdollisella ja parhaimmalla tavalla. 

Loppuun vielä muutama kuva sunnuntain kävelyreissulta. Hyvää uutta vuotta ja uusia kujeita!








Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, 
se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. 
Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen 
kun olet lukenut tämän.
- Mike Dooley

perjantai 27. joulukuuta 2013

Lomailijan jouluhurmos

Parempi myöhään kun ei milloinkaan, hyvää joulua! :-)


Joulukalenterin luukut on siis avattu ja "terveellisen" herkkukalenterin herkut syöty muiden jouluruokien ohella. Kolme kuukautta ennen tätä h-hetkeä (jouluaattoa) olin ilman yhtäkään suussa sulavaa karkkia ja sokeripommia. Se saattaa kuullostaa pitkältä ajalta, mutta se meni nopeasti ohi, ja jonka aikana ei tehnyt mieli syödä mitään turhaa, ei mitään ei-ravitsevaa. 


Pari kiloa siinä putosi, mutta se kuinka nopeasti ne tulevat takaisin, jääköön unholaan. Paluuta entiseen ei ole, sillä tuon kolmen kuukauden aikana huomasin sen, ettei ihminen tarvitse noita piileviä sokerimääriä mihinkään. Jos olo tuntuu huteralta, niin tulee syödä oikeanlaista ruokaa, eikä kaupan makeishyllyltä löytyvää suklaata tai euron juustoa. Kun jättää kaiken turhan syömättä, tarkkailee lisäksi muiden ruokien sokeripitoisuuksia ja liikkuu säännöllisesti, saa palkinnoksi alati virkeän olon ja fiiliksen. Syy, minkä vuoksi kaikki tämä olisi vaivan arvoista on se, että voit sanoa hyvästit jatkuvalle väsymykselle ja alakulolle. Usein kun syö jotain ei-niin-terveellistä, jälkiruoaksi saa pelkän katumuksen, morkkiksen siitä, mitä meni taas suustaan alas huuhtomaan. 
Muutos on helppo tehdä ja toteuttaa. Kaikki riippuu vain ihmisestä itsestään. Tämän itsekurista, tahdosta ja paremman elintavan toivosta. 




Joulu oli ja meni niin kuin aina ennenkin. Pampulakin sai perinteiden mukaan avata oman lahjakäärönsä. 
Näin nuorena aikuisena ja lapsen saappaista ulos kasvaneena, eivät lahjat ole enää se juttu, jonka takia joulua vuosi vuoden jälkeen eniten odotan. Ovathan ne siis mahtavia ja todella kivoja, en minä sitä sano.. ja kyllä nämä ovat ne peruskliseet, jotka voit kuulla monen muunkin suusta. Nykyään lahjoja odottaa siksi, että tietää saavaansa jotain tarpeellista ja hyödyllistä, jotain mitä on jo pitkään pohtinut tarvitsevansa. Mitä tulee muihin jouluperinteisiin, saunaan, ruokaan ja seuraan, ne ovat asioita, joita ilman joulua ei olisi. Hällä väliä, onko lunta vai ei, niin kuin nyt täällä länsirannikolla (lumen sijasta täällä ollaan plussan puolella vesisateessa), joulu on aina jouluna, satoi tai paistoi.  

Jouluun valmistauduttiin niin kuin joka vuosi. Koko kämppä puunattiin läpikotaisin (lukuunottamatta omaa huonetta.. hups!) ja keittiössä tehtiin ruokaa sekä leivonnaisia useampana kuin yhtenä päivänä. Joka aamu ylösnoustua ja ikkunasta ulos katsoessa tuli petyttyä, sillä yön aikana ei ollut satanut lunta. Sitä yhtä ainoaa asiaa, joka on varma joulufiiliksen luoja, ei ollut eikä mailla halmeilla myöskään näkynyt. Ehkä sitten joskus kun se omasta tahdostaan taivaalta alas putoaa, tulee jäädäkseen ja luo maalle paksun valkoisen peitteen.  

Sitten varsinaisiin lahjoihin, joista jokainen osoittautui tarpeelliseksi, niin kuin yhden herkkukorin kahvipakettikin, sillä kämppäni kahvipurkki on ammottanut tyhjyyttään jo toista viikkoa. 
Tässä niistä nyt muutama:
- Ylelliset satiinipussilakanat
- Tuon kauan kaivattu kahvipaketti
- Lapaset, itse valitusta langasta
- Setti laadukkaita keittiöveitsiä (kiitos <3) - Byebye Ikea!
- Jamien Oliverin 15 minuutin ateriat (kiitos <3)
- Ihka ensimmäiset, tulevan oman joulukuusen koristeet
- Ihka ensimmäinen oma piparimuotti
- Herkkukori x2
- Kestoleivinpaperi
- Uusi kolmen litran kattila
Ja monta muuta!

Mitä minä sitten puolestani annoin muille? Kovalla vauhdilla, aina viime hetkelle asti kudoin osan tämän joulun lahjoista, villasukkia ja lapasia. Kädet ja bambupuikot päivä toisensa jälkeen sauhuten, sain kun sainkin valmista. Tee se itse oli tämän vuoden hitaasti syttyvä hitti, uusi harrastus, mitä olen nyt omaksi ilokseni jatkanut ja tulen aina kykyjeni mukaan jatkamaan. 


Loma on aina muutakin kuin pelkkää sohvan pohjalla löhöilyä. Minulle itselleni ja myös äipälle, se tarkoittaa sitä, että vihdoinkin on aikaa käydä juoksemassa! Aikaa laittaa lenkkarit alle ja lähteä ulos tuulettumaan, tavalla tai toisella. Kun sade vihdoin lakkasi  ja taivaalta putosi enää pientä tihkua, lähdimme porukalla Yyteriin kävelemään, sillä mehän ei olla sokerista! Aamulenkilläkin käytiin eilen Tapaninpäivänä heräilevän luonnon keskellä kirmaten ja sama tullaan toistamaan huomenna.


Tämän vuoden lupauksena ja haasteena oli juokseminen, se mitä ensi vuosi tuo tullessaan jää nähtäväksi.



Se ei ole suomalainen, joka ei joulusaunasta tullen 
tunnusta rauhan vallitsevan maata.
- Sakari Pälsi

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Telttaretkellä kotoisasti sisätiloissa

Kohti tuntematonta. Tuntematonta kaupunkia ja ihmisiä. Yöpyminen teltassa, Hotelli Teltassa, vanhassa Kehräämössä. Ekologisessa hotellissa, kehräämön ullakolla. Kotiin paluu kokemusta rikkaampana.


Lahti

Tälläistä tällä kertaa. Vietin osan viikonlopustani siis tosiaan keskellä ei mitään eli Orimattilassa: "Minne Mattilan ori pysähtyi, sinne kylä rakennettiin".


Olin siis lauantaista sunnuntaihin liiton kokouksessa (Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto). Matkasin ensin linja-autolla Lahteen, kaupunkiin missä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt, täysin yksin, kohti tuntematonta. Syteen tai saveen.. taisin siinä matkustellessani ajatella. Mitä sitten vaikka en tiedä yhtään mihin olen menossa, kenen kanssa seuraavan vuorokauden tulen viettämään ja mitä siitä ylipäätänsä tulee. Tippaakaan ei jännittänyt, pikemminkin oloni oli vain huvittunut (mihin ihmeeseen olen itseni tällä kertaa laittanut).
Toimin siis YKL-vastaavana täällä Forssan takaperukoilla, Kestävän kehityksen opiskelijoiden edustajana ympäristöalan ammattiliitossa, yhdessä erään kanssaopiskelijani kanssa. Hommaan kuuluu about 4 kokousta per vuosi, ympäri Suomea, missä milloinkin. Paikan päällä käydään läpi mm. ainejärjestöjen kuulumisia (siis yliopisto ja amk) ja kuten nyt tänä viikonloppuna, seuraavan vuoden opiskelijanumeroa.

Lahdesta matka jatkui jälleen linja-autolla eteenpäin kohti Orimattilaa. Ei yhtä vaan kaksi täysin uutta paikkakuntaa. Mikäs siinä muuta kun, että antaa muiden johdattaa porukka oikeaan päätepisteeseen. Yövyimme vanhassa Kehräämössä, joten oloni oli enemmänkin kuin kotoisa ja tervetullut. Koulumme täällä Forssassa on siis myös sijoitettu tuollaisen vanhan Kehräämön punatiiliunelmaan.


Tiesimme, että meidän tulee päästä rakennuksen ylimpään kerrokseen, mutta mikä osoittautui melko hankalaksi, koska rakennus oli todella sokkelomainen. Ainoa keino, jonka avulla löysimme lopulta oikeaan paikkaan, oli lattiassa oleva "punainen matto". Parit portaat ylös ja ohi vilkkuvien valojen, jonka jälkeen eteemme tulee varsin mukavan ja kotoisan oloinen ullakkokerros. Käytävällä on reilut kymmenen "telttaa", jossa tulisimme tulevan yön viettämään. 



Olemme saapuneet Hotelli Telttaan, yhteen Suomen ekologisista teemahotelleista. Ensimmäinen ajatukseni oli luultavasti se, että mikseivät kaikki hotellit voi olla tälläisiä? Mukavia, rentoja ja ennen kaikkea kotoisia, paikkoja, joissa sinun ei tarvitse pelätä sormejälkiesi jättämisestä pintoille tai vuodenvaatteiden likaantumisesta.
Teltat olivat tarkoitettu kahdelle hengelle. Niiden sisältä löytyi kaksi sänkyä, pieni pöytä, pyyhkeitä ja mukavana lisänä tossut, joita käytetään mielellään raskaiden talvikenkien sijasta ja joilla voi kävellä pitkin poikin koko taloa. Kaikki oli jotenkin niin suloista, ettei sieltä olisi halunnut lähteä lainkaan pois.



Koko reissu tuli enemmän kuin tarpeeseen. Kaiken tämän kiireen, koulutöiden ja vähäisen vapaa-ajan keskellä, se tuntui todella rentouttavalta ja sain pitkästä aikaa ajatukset jonnekin täysin muualle. Virallisten osuuksien jälkeen teimme ruokaa, jutustelimme niitä näitä ja kävimme hulppeissa saunatiloissa (porepalju ja kolme erilaista saunaa) rentoutumassa. Kotiin oli hieno lähteä takaisin, uusien tuttavuuksien, muistojen ja kokemuksen sekä hyvä olon saattelemana.

Nyt kun viikonloppu on saatu kunnialla loppuun rentoutunein mielin, on hyvä aloittaa ensi viikko aamulenkillä, jonka jälkeen virkeänä sähköntuotannon tenttiin. Vajaa kaksi viikkoa jouluun ja herkkulakkoni päättymiseen (ei tee edes mieli herkkuja!). Neljä päivää joululoman alkamiseen ja hetkelliseen vapauteen.


Talvilenkkarit ja heijastinliivi - check!


Et koskaan tiedä rajojasi, ellet ylitä niitä.
- William Blake

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Työpaja Järkivihreästä Forssasta - Mahdollisuus vaikuttaa

Vaihtelu virkistää mitä vain, mutta etenkin opiskelua ja koulunkäyntiä, eikö vain?
Tavallisesti meillä on siis pelkkiä luentoja, mutta tänään osallistuimme koulullamme järjestettyyn työpajaan. Työpajan aiheena oli Järkivihreä Forssan seutu, ja tarkoituksenamme oli ideoida sen brändin vahvistamista kestävän kehityksen puitteissa.

No mitä se Järkivihreä sitten tarkoittaa?
- Forssalaisten ihmisten tapaa toimia kestävästi

"Vihreys kannattaa niin ympäristön kuin taloudenkin lähtökohdista"

Tilaisuus aloitettiin kahvituksella ja lyhyillä puheilla päivän aikataulusta. Alustuspuheita olivat pitämässä itse Forssan kaupunginjohtaja, eräs yrittäjä ja itse työpajan varsinainen vetäjä. Puheissa tuli ilmi yhtä sun toista, mutta korostetusti Järkivihreän nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät sekä konkreettisia esimerkkejä siitä, miten järkivihreys näkyy yrityselämässä.

Paikalla oli runsaasti väkeä, esimerkiksi paikallisia yrittäjiä, kaupungin "vaikuttajia", opiskelijoita ja muita asiasta kiinnostuneita. Olimme jakautuneet pöytäryhmiin (me opiskelijat kahteen pöytään), ja tehtävänämme oli ideoida ratkaisuja kolmeen eri teemaan liittyen (yrittäminen, hyvä elämä ja bio- ja kierrätystalous).
Kysymyksiä olivat mitä ja miten. Mitä meidän tulee tehdä, että kyseiset teemat vahvistuisivat Järkivihreä -ajattelussa, ja ennen kaikkea se, miten ne on mahdollista toteuttaa, mitä niiden toteutumisen eteen pitää tehdä.

Post it -lappuja käyttäen ideoita ja ajatuksia alkoi tulvia, ja meidän ryhmä jos kenenkään osoitti sen, että vain mielikuvitus on rajana. Ei ollut olemassa oikeita tai vääriä vastauksia, piti ajatella laatikon ulkopuolelta (out of the box) ollakseen luova.

Tässä viime aikoina olen huomannut olevani varsin usein samassa tilassa kaupungin yms. päättäjien kanssa, joten teenkö tätä huomaamattani tarkoituksella siksi, koska haluan olla mukana vaikuttamassa? Ehkä lopulta aika näyttää, mihin kaikkeen olen itseni laittanutkaan likoon. Siihen asti jatkan samaan malliin, kunnes saan edes jotenkin sanani kuulumaan. Haluan olla se henkilö, joka sanoo mitä ajattelee, eikä oleta asioiden tapahtuvan itsestään.


Mihin sijoitetaan se, mikä on rivien välissä?
- Stanislaw Jerzy Lec

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Eka kerta ilman suklaakalenteria

Totta se on. Tämä on ihka ensimmäinen kerta kun meikä poika aloittaa joulun odotuksen ilman suklaakalenteria. Syynä tähän siis herkkulakkoni, joka tosin päättyy sopivasti jouluaatoksi :-) Ajattelin ensin olla ihan loppuvuoteen asti syömättä mitään herkkuja, mutta eihän sitä voi jouluna kieltäytyä yhtikäs mistään! 

Suklaakalenterin korvikkeeksi olen kiinnittänyt jääkaappini oveen kuvakalenterin (kiitos Satakunnan Kansa), mutta on minulla silti eräs syötäväkin kalenteri.. nimittäin toiselta puoliskoltani nimipäivälahjaksi saatu tee-se-itse (DIY) terveellinen herkkukalenteri! Joten joulunodotukseeni kuuluu niin kivojen kuvien katselu kuin erilaisten pähkinöiden, banaanilastujen yms. napostelu. 

Mennyt viikko oli kuvainnollisesti varsin keventävä. Harteiltani pääsi putoamaan muutaman keskeneräisen koulutyön deadlinet ja esitykset sekä uusien töiden aloitukset. Olo on nyt todella helpottunut, kun on saanut niin paljon aikaiseksi, vaikka onhan tässä vielä vaikka mitä jäljellä. 

Minä olen aina ollut sellainen ihminen, että kun esimerkiksi ruokakaupassa ollessani huomaan maistiaispöytiä, suuntaan itseni oikopäätä niiden ääreen.. joten tykkään ilmaisesta ruoasta (maistiainen tai muu) mitä siitä sitten? Etenkin näin köyhälle opiskelijalle kaikenlaiset ilmaisasiat tuovat iloa, olivatpa ne sitten ruokaa tai tavaroita. Viimeisen kuukauden sisällä olen käynyt kahdesti käsi ojossa riisipuuro -jonossa, mutta minkäs teet, jos se on vain niin yksinkertaisen ihanaa ja hyvää! Ja vieläpä suht harvinaista herkkua. Yksin kotona ollessaan ei paljon houkuta tehdä yhtä annosta kolmea varttia koko ajan sekoittaen, eikä myöskään koko kattilallista.  Ainoa asia mikä minun kohdallani ratkaisee tämän, maailmanmenoani mullistavan ongelman, on mennä paikalle aina sinne missä tuota talvista herkkua tarjoillaan ihka ilmaiseksi (opiskelijan unelma).

Tänä viikonloppuna avattiin Vorssan virallinen joulunodotus, ilotulitteilla ja joulukuusen valojen sytyttämisellä. Kehräämöllä oli jo lauantai-iltana avoinna iltatori, mutta tänään sunnuntaina markkinat olivat pystyssä lähes koko päivän. Esillä oli kaikenlaisia käsitöitä ja leivonnaisia, mutta ennen kaikkea tuota ilmaista kultaa eli riisipuuroa! :-) Ja kuten odottaa saattaa, minähän olin siellä aivan innoissani.

"Puuroa puuroa suuhusi pistä, saat siitä voimaa ihmeellistä!" 

Jokainen päiväni lähtee aina käyntiin perus everyday-kaurapuurolla, eikä tämäkään päivä ollut poikkeus. Reippaan aamulenkin lumisateessa juosseena tuo iltapäiväinen riisipuuro maistui siinä missä aamupalakin. Koko viikonloppu oli kaikenkaikkiaan oikean ruokaelämys. Oli kalaa pitkästäpitkästä aikaa, paljon puuroa, ihania ja outoja hedelmiä sekä loppuhuipennuksena kiinalaista. 
KIITOS!


Et koskaan tule muuttamaan elämääsi, ellet muuta jotain mitä teet päivittäin.
- Mike Murdock

torstai 21. marraskuuta 2013

Footprint yourself and make a difference

Mikä siinä on kun mikään ei riitä, ei siis yhtikäs mikään.

Ihan sama kuinka paljon on keskeneräisiä projekteja, niin ihmisen siitä huolimatta haalittava itselleen lisää tekemistä. En tiedä teistä muista, mutta minä ainakin kuulun tähän kyseiseen (kyseenalaiseen) ryhmään. Olen teille jo monet kerrat vuodattanut ongelmiani liittyen jatkuvaan kiireeseen, miettinyt mitä sen eteen pitäisi tehdä ja miten niistä pääsee edes joskus tässä maailmassa eroon.

Keskiviikkoiseen koulupäivään täällä Forssan HAMK:lla kuului peräti kolme kokousta, päivä alkoi aamu 8 ja päättyi päivällä puoli neljän aikoihin. Varsinaista työelämään tutustumista eikö vain? Päivän saldoksi tuli liittyminen kahteen uuteen toimintaan. Hetken mielijohteen ja erittäin lyhyen harkinnan jälkeen päätin liittyä koulumme osuuskuntaan, jossa tulemme ajamaan esim. opiskelijoiden etuja ja asioita. Lounaan jälkeen meillä oli varsin ainutlaatuinen mahdollisuus, nimittäin keskustelu kaupungin johdon kanssa alueen tulevaisuudesta ja kehittämisestä. Kuten olin itsekin ajatellut, ja kuinka meille kerrottiin, niin vastaavanlainen tilaisuus ei todellakaan ole rutiinikäytäntönä jokaisessa kunnassa. Meille kävi vaan tälläinen pienimuotoinen flaksi, että kaupunki on yllätykseksemme kiinnostunut meidän nuorten mielipiteistä.
Kaupungin johdosta paikalla oli itse kaupunginjohtaja sekä hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat. Toisena merkittävänä osapuolena olimme me opiskelijat, joiden ajatuksista kaupunginpäättäjät olivat erityisen kiinnostuneita. Mitä meillä olisi annettavaa heille? Syitä miksi ihmiset joko tulevat tai lähtevät Forssasta? Miten seutua tulisi kehittää, jotta se kasvaisi vetoivoimaiseksi keskuskaupungiksi?
Kaiken tämän kattavan keskustelun ja vuoropuhelun jälkeen ilmaan heitettiin idea perustaa täysin puolueeton ryhmä, joukko asiasta kiinnostuneista henkilöistä, jotka olisivat tulevaisuudessa mukana mm. kaupungin päätöksenteossa ja kehittämisessä. Ja minähän olin yksi näistä henkilöistä.

Reilut kahdeksan tuntia ja tuloksena pelkkää lisävastuuta ja velvollisuuksia, mutta jos kerran halua löytyy, niin antaa palaa vaan! Vapaa-aikakin muuten ollut aika tiukoilla viime aikoina, niin mikä muukaan sitä paremmin lisääkään kuin uudet tehtävät..

Kaikkien näiden uusien tempauksieni lisäksi toimin siis tuutorina, liikuntatuutorina sekä YKL:n (Ympäristöasiantuntijoiden Keskusliiton) opiskelijatoimikunnassa. Johan on juttuja tässä elämässä.. mitä sitä vielä oikein keksisikään?
En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että olen sellainen ihminen kun olen nyt. Henkilö, jolla on suuri halu jättää jälkeensä merkin siitä, että "minä olin tällä (I was here)". Ainoa tapa, jolla voi vaikuttaa ympäröivään maailmaan, on tehdä muutos. Jokainen tekee sen omalla tavallaan, mikäli riittävää tahtoa ja uskoa löytyy, tavalla joka sopii itse kullekin. 

Mitä tulee vielä minuun itseeni ja muihin kuulumisiini, niin huomenna oli vuorossa jälleen kerta matka parturin osaaviin käsiin (että nämä lyhyet hiukset ovat sitten rasittavat.. malli kasvaa hetkessä liian pitkäksi). Illalla mennään puolikkaani kanssa katsomaan tuo kauan odotettu Nälkäpeli -trilogian toinen osa elokuvateatteriin. En ole muuta sitten odottanutkaan nähtyäni sen ensimmäisen osan ja luettuani tuon kyseisen trilogian pariin otteeseen. Vaikka tiedän mitä kirjassa tapahtuu, niin kyllä se elokuvan näkeminen silti jännittää! Saa nähdä miten erilaiseksi ne lopulta osoittautuvat, koska elokuvat venyisivät tuntitolkuttomiin, jos niissä kerrottaisiin kaikki asiat yhtä yksityiskohtaisesti kuin kirjoissa. 


Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä, universumi ja ihmisten typeryys, 
enkä ole ensimmäisestä aivan varma.
- Albert Einstein

tiistai 12. marraskuuta 2013

Kun mikään ei riitä

Mikä siinä oikeen on, että kun koulu alkaa syksyllä, niin on aivan mielettömän lepposaa. Ensimmäinen kuukausi menee pelkästään siinä, että muistellaan mitä se koulun käynti ja opiskelu oikein onkaan.
Raapustin tässä muutama päivä takaperin paperille kaikki koulutyöt ja niiden viimeiset palautuspäivät.. eihän niitä tullut siihen kuin vaivaiset kahdeksan kappaletta (eikä siinä vielä edes kaikki!), joista jokaisen deadline on ennen joulua. Saattaapi tulla hieman.. varsinkin kun en haluaisi käyttää jokaista minuuttia vapaa-ajastani niiden tekemiseen (mutta se on pakko).

Siinä tuli oikein mahtava fiilis erään viikonlopun jälkeen, kun en ollut tehnyt juuri mitään muuta kuin istunut sisällä, piipahtanut nopealla lenkillä ja siivonnut murto-osan kämpästäni. Kun koitti maanantai, ja meillä oli koko päivän opetusta Hämeenlinnassa, niin mitäs muutakaan opettajat meille olikaan keksineet kuin kaksi uutta projektia! Siis se fiilis ja stressin määrä siinä kohtaan kun tajuat, että enhän mä tehnyt viikonloppuna yhtikäs mitään. Mitä kaikkea siinä kolmen päivän aikana olisi ollut mahdollista saada aikaiseksi, mutta kun ei.. aina ei vaan yksinkertaisesti jaksa tai kiinnosta.

Sitä ajattelee melkeen joka päivä sitä yhtä ja samaa asiaa: "Tänään mä teen ainakin yhden tai kaksi koulujuttua valmiiksi", mutta kun koittaa se aika päivästä kun pääset koulusta kotiin, niin se on viimeinen asia mikä käy mielessä. Kotona ollessaan sitä keksii kaikkea muuta hyvää tai vähemmän hyödyllistä tekemistä, sen sijaan, että tekisit rästitehtäviä pois päiväjärjestyksestä. Olen huomannut myös sen, että jos jään tekemään tehtäviä koulun kirjastoon, niin siellä saan tunnissa aikaiseksi huomattavasti enemmän kuin kotona koko viikon aikana. Kotosalla on vaan aivan liikaa häiritötekijöitä ja muita ärsykkeitä.
Ja koska tässä alkaa olemaan lievästi sanottuna pieni kiire kaikkien noiden ryhmätöiden ja projektien kanssa, niin ehkä olisi vaan parasta mennä suosiolla tekemään niitä kirjastoon.


Kaikesta tästä hulinasta huolimatta mulla ei ole vielä mikään äärettömän uupunut olo, mutta ehkä se stressi puhkeaa sitten viimeistään joulukuussa (but hope not). Tässä kun on istunut tunneilla ja kuullut, että tulee taas uusi isompi tehtävä (mitkä tehdään onneksi ryhmissä, niin vastuu saadaan jaettua moneen pekkaan), niin sitä alkaa aluksi nauraa kaikelle sille työmäärälle mikä jo odottaa kotiin mentäessä. Hetkeä myöhemmin tulee ahdistus ja paniikki.. mistä ihmeestä sitä aikaa saa taiottua lisää, että kaiken saa tehtyä ajallaan ja vieläpä kunnolla!? 
Jos sulta löytyy vastaus tähän, niin ole kiltti ja kerro ihmeessä (multa alkaa olla keinot vähissä).

Mutta nyt kun olen taas purkanut sydäntäni, niin mennäämpäs muihin aiheisiin.
Halloween oli ja meni, niin kuin moni muukin asia! Tämä taisi olla ensimmäinen kerta koko elämässäni kun panostin edes hivenen verran pukeutumiseeni näinä synkkinä Pyhäinpäiväin rientoina. Viime vuonna meidän "porukka" oli pukeutunut Karhukoplaksi, mutta tänä vuonna meillä ei ollut mitään yhteistä teemaa, mikä vähän harmitti. Olisi ollut meinaan ihan kiva, että meillä olisi ollut jokin punainen lanka, joka olisi yhdistänyt meitä kaikkia (aina ei voi saada mitä haluaa). 
Tässä nyt muutama harva kuva kyseistä illasta. Meikäläinen yritti ja nimenomaan YRITTI olla Hullu Hatuntekijä Liisa Ihmemaasta, mutta siihen se myös jäi.. hiukset sutturalla ja hattu päässä, that's it!






Kävin tuossa myös värjäyttämässä räpsyttimeni eli silmäripseni, mikä oli se ensimmäinen ja luultavasti myös viimeinenkin kerta. Ajatus tuohon kävi, kun oltiin kaverin kanssa kaupungilla suurkaupunki Vorssassa, ja näimme erään parturi-kampaamon ovessa mainoksen, jossa oli kulmien ja ripsien värjäys tarjouksessa hintaan 8€. Siinähän me sitten mentiin ja varattiin meille ajat heti seuraavalle päivälle. Odotukset olivat suuret, koska olen aina ajatellut, että ripsien värjäys tarkoittaa sitä, että ripset näyttävät siltä kuin niissä olisi mascaraa, eikä sitä tarvitsisi sen vuoksi enää välttämättä käyttää. Noh.. lopputulos oli kaukana siitä. Ripsissä kyllä oli nyt syvempi väri (termi suoraan toimenpiteen suorittaneelta naishenkilöltä), mutta ne eivät todellakaan näyttäneet siltä miltä odotin! Lähinnä vaan siltä, että ripsiini olisi edellisen meikinpoiston jälkeen jäänyt ripsaria. Sen verran voi tästä todeta, että ainakaan kyseiseen paikkaan en varmaan mene enää ripsiäni värjäämään, vaan kokeilen jotain muuta paikkaa, nähdäkseni onko paikalla tai ammattiosaamisella merkitystä (ja luultavasti on).

Joten mitä näistä viime viikoista on jäänyt sitten irti? Päällimmäisenä kauhea stressi, mitä olen pyrkinyt pitämään loitolla juoksemalla, ja se muuten auttaa! Kävitpä sitten yksin tai porukalla ulkona kirmaamassa, niin se kyllä piristää mieltä ja kehoa, jonka jälkeen jaksaa taas painaa (jotenkuten) koulutöiden parissa.

Sitten tässä edeltävänä viikonloppuna lähdin taas pitkästä aikaa Poriin, mitä olin odottanut jo viikon verran intoa piukassa! Viime kerrasta ei ollut kulunut kuin kaksi viikkoa (silloin oli syysloma), mutta jotenkin on tuntunut siltä, että päivät ovat menneet sekä todella hitaasti että nopeasti, joka vaikutti siihen, että aloin jo kaipaamaan Poriin päin.

Mutta tosiaan kun mikään ei mene koskaan putkeen eikä mikään riitä meidän kaikkivaltiaalle, niin lähde siitä nyt iloisin mielin matkaan, kun ensimmäiseksi pitää poiketa sairaalassa ja loppuaika hoivata toipilasta. Olin toivonut ja suunnitellut aivan erilaista viikonloppua, mutta minkäs sille mahtaa. Onneksi ei ollut kyseessä mikään sen vakavampi operaatio. 
Tästä eteenpäin eletään hetkessä eikä murehdita menneitä.


Tarvitsemme kaksi sydäntä: pienen, joka on täynnä
 syvää hellyyttä ja toisen, joka on terästä.
- Kahil Gibran

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sport to the people

Asiahan on niin, että liikunta on paras lääke syysmasennuksen loitolla pitämiseen, joten tämän päivän sana onkin liikunta. Eli ylös, ulos ja lenkille siitä (marsmars!) liikkumaan, urheilemaan, päästään höyryjä, haukkaamaan happea ja piristystä elämään!

Tuntuu, että maailmassa (siis lähinnä Suomen mediassa) puhutaan jatkuvasti liikunnasta ja sen tärkeydestä, mitä kaikkea liikunta tekee mielelle ja keholla, mutta ennen kaikkea siitä, mitä sillä on mahdollisuus saavuttaa. Tarkoittaen siis kaikkea sitä, mitä liikunta antaa meille ihmisille. Kaikki se raataminen muutaman hikipisaran eteen on todellakin vaivan arvoista, vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Se muuri, joka tönöttää aivan nenämme edessä siinä kohtaa, kun pitäisi lähteä liikkumaan (salille tai ulos, yksin tai yhdessä), on takuuvarmasti jokaiselle tuttu juttu tai on vähintään joskus kaukana menneisyydessä ollut. Mutta se on puolestaan jokaisen oma asia, miten tuon kyseisen muurin kaataa. Olen huomannut, että kaiken sen alkuväännön ja kitinän jälkeen on vain parempi laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä ulos, ja vaikka lenkille lähtö tuntuisikin aluksi hirveältä ja vastenmieliseltä, niin se lenkin jälkeinen mahtava ja hyvä fiilis on kyllä sen arvoista (eikä muuten takuulla enää mökötytä!). Joten joko siitä vaan lähtee liikkeelle tai jää sohvalle nyhjöttämään.
Kumpi mahtaakaan kuullostaa houkuttelevammalta?

Kaikilla on omat tapansa harrastaa liikuntaa ja jokainen tekee sen itselleen parhaiten sopivalla tavalla. Mutta se on todellakin täyttä totta, että siitä saatava hyvä olo ja nautinto ovat hyväksi kaikille. Liikunta ja muutenkin terveet elämäntavat helpottavat päivittäistä eteen päin puskemista huomattavasti. Olo on pirteämpi, jolloin koko kroppa voi hyvin (henkistä hyvinvointia unohtamatta) ja kaiken tämän kruunaa viimeistään se, kun illalla saa helposti unenpäästä (tai Nukkumatin unijunasta) kiinni ja voi levätä yönsä levollisin mielin.

Vaikka olen nyt jo kohta vuoden verran harrastanut (säännöllistä) juoksemista, niin koen oman itseni olevan itseni pahin vihollinen ja este. Heti kun tulee aikaväli, jona en ole syystä tai toisesta käynyt lenkillä tai ylipäätään urheilemassa, minulle tulee sellainen ylitsepääsemättömän patalaiska olo. On todella vaikeaa lähteä ulos hikoilemaan, jolloin myös usein tulee syötyä milloin mitäkin sattuu ja mieli tekee. Mutta heti kun saan taas normaalista rytmistäni kiinni, niin se myös pysyy.. ainakin seuraavaan laiskuuskauden alkuun.

Viimeisin tempaukseni on ollut jouluaattoon asti kestävä herkkulakko. Aloitin tämän hetken mielijohteesta lokakuun alussa, tarkoituksenani kokeilla omia rajojani.. kuinka pitkälle itsekurini on valmis menemään. Lakon kokonaispituus on hieman vajaat kolme kuukautta, josta on nyt kohta mennyt ensimmäinen kolmas varsin hyvällä menestyksellä. Lokakuun alussa meillä oli muutamat juhlat (heti lakon aloitettuani), jolloin olin päättänyt, että tämän kyseisen lakon aikana voin nauttia YHDEN PIENEN PALAN kakkua tms. MIKÄLI KYSEESSÄ OLISI OIKEAT JUHLAT! Asiasta ei lipsuttaisi, ei sitten yhtään. En ajatellut alkavani mihinkään nollatoleranssi -linjalle alunperinkään, mutta sitten mentiin toisen puoliskoni kanssa ostamaan jäätelöä.. emme oikeasti syöneet sitä paljoa, mutta minulle tuli välittömästi sen jälkeen kauhea morkkis siitä, mitä olin mennyt tekemään. Koko tämän lakon tarkoituksena on vähintäänkin oppia vähentämään sokerin syöntiä (mitä on tullut aika reippaasti edeltävinä kuukausina nautittua) ja tehdä muutoksia aiempiin ruokatottumuksiin. Uskon, että tämä tapa ajatella on tehnyt tästä niin helppoa kuin se on ollutkin. Kertaakaan ei ole tehnyt mieli mitään karkkia tms., joten uskon tämän loppuajan menevän aika leppoisasti. Siihen mitä tulee tuohon aikaseimpaan pikku "sääntööni", olen päättänyt kumota sen (näin virallisesti sanottuna). Ei siis yhtään pikku herkkupalaa edes juhlissa, ei kunnes koittaa jouluaatto, jolloin voin hyvällä mielin, hyvällä omatunnolla nauttia muutamasta joulukonvehdista sekä muista joulupöydän antimista!

Mutta mitä tulee näihin viimeksi kuluneisiin päiviin täällä Vorssan sykkeessä, eilen oli ympäri Suomen maata koko kansalle maksuton liikuntatapahtuma, liikuntapäivä! Päivän ideana oli luultavasti kannustaa ihmisiä liikkumaan, sillä jokaisessa tapahtumaan ilmoittautuneessa kaupungissa oli jokaisessa yksi tai useampi kunto-/liikuntasali, johon ihmiset pääsivät ilmaiseksi tutustumaan, listalla oli valinnanvaraa aina tavallisista kuntosaleista aina kymmeniin erilaisiin ryhmäliikuntatunteihin. Minä osallistuin tapahtumaan täällä Forssan Kutomolla, jossa kävin lauantaiaamupäivän iloksi peppu-vatsa tunnilla retuuttamassa uinuvia lihaksiani.
Tunnin jälkeen kävin myös kehonkoostumusmittauksessa, jonka sai nyt tämän ilmaispäivien ohella siis ilmaiseksi. Kengät pois, sukat pois ja seisomaan laitteen päälle, joka näytti ihan tavalliselta henkilövaa'alta. Ei mennyt varmaan edes minuuttiakaan kun laite jo tulosti kuitilta muistuttavan paperin ulos, jonka mukava nainen minulle sitten selosti.

Painostani riippuen..
kehossani on vain 23.7 % rasvaa eli reippaasti yli puolet painostani on lihaksissa!
Yleiset arvot (vai miksi niitä kutsutaankaan) rasvaprosenttiin ovat
21.0 - 32.9 % (ei aika hyvin vai mitä?)
Olin yhtä yllättynyt kaikista niistä luvuista kuin kyseinen henkilökunnan henkilökin, joka todella vakuutti minun (kehoni koostumuksen) olevan erinomaisessa kunnossa. 

Siis todella yllättynyt! Olen aina tiennyt lihaksen painavan enemmän kuin rasva, mutta en koskaan kuvitellut kehossani olevan niin paljon lihasmassaa kuin tulos antoi ymmärtää. En ole alipainoinen enkä ylipainoinen, vaan ihan normaalimitoissa oleva parikymppinen nuori nainen, joka harrastaa sitä sun tätä liikuntaa, mutta pääasiassa jalkapalloa ja juoksua. Olen varmasti monen muun suomalaisnaisen tavoin ajatellut useamman vuoden ajan, että olisi kiva olla edes joskus kunnon "kesäkunnossa". Lyhyesti sanottuna siis omasta itsestään sellaisessa kunnossa, jolloin voi huolettomasti pitää bikineitä rannalla 24/7. En ole siis mikään langan laiha enkä edes pyylevä, vaan ihan normaalimitoissa kaikin puolin, mutta silti sitä ajattelee aina silloin tällöin (joka vuosi) alkavansa treenaamaan itseään kesän rantakelejä varten, tarkoituksena siis olla timmissä kunnossa heti kun aurinko tulee näille leveysasteille. 
Saa siis nähdä miten käy tänä vuonna.. tämän kyseisen lakon kestäessä samassa hulluudessaan aina tuonne kesään asti, olisi ainakin kaikki ylimääräinen (viimeisetkin sokerijäämät) poistunut kehostani, enemmän tai vähemmän. Mutta eihän siinä olisi mitään järkeä pitää vuoden kestävää herkkulakkoa, täysin selvän järjen vastaista! Oppiihan vanha koirakin uusia temppuja, joten miksi ihmiset eivät voisi muuttaa vanhoja ruokatottumuksiaan niin, että herkut olisivat kyllä sallittuja, mutta niitä syötäisiin sopivissa rajoissa, rajallisia määriä aina silloin tällöin, eikä joka viikko useamman kerran, aivan mielettömiä kasoja kerrallaan. 


Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, 
juoda sitä mistä ei pidä
ja tehdä sellaista jonka mieluummin jättäisi tekemättä.
- Mark Twain

maanantai 21. lokakuuta 2013

Ennätykset on tehty rikottavaksi

Nyt on kyllä syytä olla itsestään ylpee, sillä se todellakin on helpommin sanottu kuin tehty (siis oman juoksu aikansa parantaminen). Launtaina osallistuttiin Kankaanpään maratoniin, joka on yksi Suomen nopeimmista reiteistä, mutta me emme valitettavasti tällä kertaa juosseet tuota ällistyttävän pitkää matkaa. Äiti ja hänen kaverinsa vetivät puolikkaan ja minä tutun kymppini, ennätykset paukkuen!


Reitti oli tosiaan aika nopea, eikä tielle osunut yhtäkään pienen pientä ylämäkeä. Aamulla oli ollut myös hivenen pakkasta, mutta paikan päällä oli onneksi käyty koko reitti läpi suola-autolla, joten kenenkään ei tarvinnut pelätä liukastuvansa. Koska ilma oli todella kylmä, niin sitä sai miettiä oikein olan takaa millaisilla vaatteilla aikoisi juosta. Itselläni oli pitkien juoksutrikoiden ja juoksutakin lisäksi myös hanskat ja pipo. Reitin ensimmäinen puolikas osui sellaiselle kohdalle johon tuuli ei osunut juuri lainkaan, joten siinä tuli pakostikin kuuma (onneksi jätin takin alta pitkähihaisen pois). Kun olin saanut hanskat pois kädestäni, niin silloinhan tuli vastatuuli vastaan ja kovaa. Ripeästä vauhdista oli kyllä siinä kohtaa hyötyä, mutta mitä kova vastatuuli silti hieman vaikeutti. Loppukirin kohdilla myös pipo oli liikaa, mutta onneksi oli takki päällä, johon sai hanskat talteen ja pipo menikin sitten keveästi kätösissä.


Ajaksi tuli lopulta 1.04.41 mikä on siis pari minuuttia parempi kuin alkukesällä Forssan Suvi-illassa)! Tiesin sisimmässäni, että saisin parannettua edellistä aikaani (Jämi ei ole mitenkään vertailukelpoinen mäkisen maasto takia), vaikka se ei ole kuulemma hirveän helppoa. Lyhyellä matkalla oman ennätyksen rikkominen on luultavasti helpompaa kuin pitkällä (puolikas, maraton), enkä silti tälläkään kertaa vetänyt itseäni piippuun asti (vedon jälkeen ja illalla oli ihan tavallinen olo, ja virtaa piukassa). Olisin varmasti pystynyt rullaamaan vielä nopeammin, mutta ajattelin silloisen vauhtini riittävän ihan hyvin. Kropalla oli kuuma ja tuntui, että lisävauhdin saavuttaminen tekisi jaloistani muusia pikemminkin kuin hengästyttäisi minut henkisyövereihin.

Seuraava haasteeni tuleekin olemaan taas ensi vuonna Suvi-illassa, jossa aion repäistä kympin alle tunnissa! Kovat on puheet vai mitä, mutta mikä vain on mahdollista, jos sitä oikein kovasti haluaa ja sen eteen on valmis tekemään töitä.
Ja sitten kun tämä välietappi on suoritettu, niin olen valmis kokeilemaan rahkeitani puolikkaalle!

Fiilikset olivat siis aivan normaalit heti juoksun jälkeen ja kotiin päästyämme virtaa oli vielä vaikka millä mitalla. Ruokakauppaan piti mennä, joten minäpä otin ja nappasin polkupyörän alleni ja lähdin polkemaan reilun 5 km päässä olevaan K-kauppaan. Käyhän se pyöräilykin kevyestä palautuslenkistä (etenkin kumien ollessa tyhjät ja kun paluumatkalla on kova vastatuuli).


Syksyä jatketaan päivä päivältä eteen päin syyslomasta nauttien, haravat heiluen ja valmistautuen henkisesti suureen syyssiivoukseen (niin kotona porukoilla kuin omassa pienessä kämpässäni).  


Kaikkeen, minkä eteen teet työtä, jätät osan sydäntäsi.
- Henrik Sienkiewicz

torstai 17. lokakuuta 2013

Syksyn väriloistoa parhaimmillaan

Ai että aika on mennyt nopeesti. Ei siitä ole kovin kauaa, kun oli aurinkoista ja lämmintä hengailua vihertävässä kesäilmassa, mutta niin se vain on, että talvi tekee tuloaan. Ensiksi tulee vain kokea Suomen iki-ihana syyssää!


Olen tässä viime aikoina tajunnut, että niistä kaikista maamme neljästä vuodenajasta syksy on se mun juttu. Luonto muuttaa itsensä mitä ihanempiin värien loistoon, joita voisi ihailla lopun elämäänsä. Mitä siitä, vaikka ilmat pimenevät ja taivaalta ei putoa muuta kuin vettä. Kaikki nuo ihanat värit korvaavat sen kaiken kauheuden ja masennuksen mitä syksy tuo tullessaan. Ja kaikkeen tähänkin löytyy kyllä ratkaisu, kunhan siis vain menee ulos vielä kun siellä valoisaa! Niin helppoa se on, eikä muuten tarvi napsia mitään D-vitamiini tabletteja, vaan nauttia vanhasta kunnon auringosta. Onhan se silti totta, että ainaiset vesisateet ja synkät syysilmat panevat mielen matalalle, mutta jokaiselle on omat keinonsa selättää ne. Itse pyrin ulkoilemaan niin paljon valoisaan aikaan, kun vain mahdollista. Illalla ehtii sitten ihan tarpeeksi kökkimään sisällä, lämmitellen viltin alla kynttilöiden loihtiessa ikkunanlaudalla.
Ei voi väittää etteikö kesä olisi kiva sen vuoksi, kun on lämmintä (ja koko maa rehottaa vihreyttään), mutta eniten nakuttaa asiassa se, että koskaan ei ole sopivan lämmin.. aina on joko liian kylmä tai kuuma (kunnon perus suomalainen).

Ei auta muuta kuin pukeutua ilmoihin sopivalla tavalla, siis urheilukamineet ylle ja ulos (kamera kourassa)! Parhaan hyödyn saa kun juoksulenkillä hikoillessa ihailee ruskan väristä maisemaa ja puita, mutta joskus on myös niitä päiviä kun haluaa vain lähteä ulos kävelemään polkuja ristiin rastiin, ennennäkemättömiin paikkoihin ja koloihin, jolloin voi rauhassa kuvailla upeaa luontoa ja ympäristöämme. Parasta seuraa tähän vuoden aikaan ovat hyvät ystävät (tai toiset puoliskot) kera välineen, jolla jokaisesta hetkestä tulee taatusti ikimuistoinen. Jälkiruoaksi sopii mikä tahansa herkku, suolainen tai makea.







Tämä viikko on ollut yhtä hälinää. Olin juuri Porissa hieman pidemmällä itse järjestetyllä "lomalla", jona aikana ehti tekemään yhtä sun toista. Oli futiskauden päättäjiset sekä kahdet synttärit (joka tarkoittaa siis sitä, että suurin osa ajastani tällä "omalla lomalla" meni leipomiseen), joiden jälkeen kerkesin opiskelemaan Forssassa vielä pari päivää ja kappas.. syyslomahan se sieltä putkahti eteen! Kyllä nyt kelpaa, viikko ollut melko liikuntatäyteinen ja tulee sitä loppuun asti olemaan. Alkuviikosta oli sählyä ja pitkä kävelylenkki, eilen vapaa, ja tästä tämän jälkeen lähtö futsal treeneihin. Mutta viikonloppuna tulee se kunnon koetus! Tarkoitus olisi mennä juoksemaan Kankaanpäähän taas sellaiset pienoiset 10 kilometriä (huhuh), kiitos äidille tästä juoksukärpäsen puremasta. Saa nähdä miten menee, joten pidetään lippu korkealla!


Hyvä onni on yhtä lähellä kuin huono tuuri.
- Jouko Lehtonen

lauantai 5. lokakuuta 2013

Liikuntatuutoreiden Kiilopää


Nyt on kyllä pakko myöntää, etten tiedä mistä aloittaa. Vietin nimittäin tuossa viime viikolla neljä ikimuistoista päivää Kiilopäällä, yhdessä ihanien ympäri Suomea tulleiden liikuntatuutoreiden kanssa! Kyseessä oli OLL:n eli Opiskelijoiden Liikuntaliiton järjestämä reissu Suomen liikuntatuutoreille. Matkassa meitä oli 23 tuutoria ja kaksi OLL:n edustajaa. Reissu kesti kokonaisuudessaan 6 päivää, mutta kaksi niistä meni matkustamiseen. Yöjunilla mentiin ja Rovaniemeltä matka jatkui bussilla kohti määränpäätämme (ja toisin päin). 


Reissu oli kokonaisuudessaan niin mahtava, että on vaikeeta tiivistää se pelkkään tekstiin, mutta niille jotka siellä olivat paikalla, niin tietävät kuinka hauskaa ja kivaa meillä siellä oikein oli! Aivan mielettömän hyvä porukka, joka koostui eri puolelta Suomea tulleista liikuntatuutoreista. 

Lähdettiin Ellin kanssa matkaan ihan täpinöissämme! Innokkaat opiskelijat, selässään (käsissään) kauheesti tavaraa ja lämmintä päälle pantavaa.
Ensin meidän piti kuitenkin mennä linja-autolla Forssasta Hämeenlinnaan, josta me sitten noustaisiin yöjunan kyytiin. 


Hämeenlinnassa meillä oli sen verran luppoaikaa, että ehdittiin vielä käydä ostamassa viime hetken eväitä ja iltapalaa subista.


Ja mikä parasta koko matkustamisessa sen lisäksi, että mentiin yöjunalla, niin meillähän oli oikeen luksus-sviitti! Kahden hengen makuuhytti, kyllä meinaan kelpas! 
Alun perin meidän piti mennä Lappiin bussilla, mutta voi sanoa että onneksi se vaihtui junaan. Siellä oli niin herkkua nukkua rauhassa, kaukana metelistä ja hälinästä, meidän pikku punkissa. En halua edes ajatella, että kuinka raskas seuraava päivä olisi ollut jos oltaisiin menty bussilla TAI meillä olisi ollut pelkät istumapaikat junassa. Kyllä se vaan niin on, että hyvät yöunet takaa hyvän päivän.


Kaiken pitää loppua joskus, niin myös junamatkan. Haikein mielin sieltä poistuttiin, koska oli melkos mukava tapa matkustaa niin yötä myöten. 
Itselläni se oli tosin ensimmäinen kerta yöjunassa, minkä vuoksi yöunet oli melko katkonaiset, mutta tuli siinä kyllä siitä huolimatta kunnolla levättyä.


Matka Rovaniemen rautatieasemalta jatkui siis bussilla, ja siellä meitä odottikin oikein mukava yllätys: bussi Santa Claus Villageen Napapiirille! Mutta ei.. se ei ollut se meidän bussi, vaikka olisi tuokin kelvannut!

Bussimatka kesti reilut kolme tuntia, jonka jälkeen mentiin suoraan lounaspöytään syömään mitä mahtavinta kalakeittoa! 
Myöhemmin meillä oli ohjelmassa yukigassea eli eräänlaista lumisotaa, mutta koska ei ollut lunta, niin pelasimme sitä pehmopalloilla. Illemmalla meille ohjeistettiin vielä geokätköilyn saloja. En ollut koskaan aiemmin kokeillut kätköilyä, mutta se vaikutti kyllä tosi kivalta ja sellaiselta, jota voisi joskus muutenkin käydä kokeilemassa.



Seuraavana päivänä oli ohjelmassa muutaman tunnin vaellus tunturimaastoon, eväät päiväreppuun ja eikun menoksi!














Yhtenä päivänä käytiin suunnistamassa sellainen reilun 5 km pituinen (kartan mukaan) suunnistusreitti, mutta loppupituudeksi tuli kuitenkin sellaiset 8 km. Heti alkumetreillä törmättiin useampaan riekkoon, jotka tepasteli siellä varpujen ja risujen seassa. Ensin huomasi yhden, sitten kaksi, mutta loppujen lopuksi kun katseli oikein kunnolla ympärilleen, niin niitä oli joka puolella!


Kasa luitakin löytyi polun varresta.. Ensin pelästyttiin, että minkä ihmeen otuksen luita ne oikeen oli, sitten tultiin jotenkin siihen tulokseen, että jos nyt vaan jatkettaisiin matkaa :D
Päivän lopussa saatiin selville, että ne olivat olleet poron luita ja että joku toinenkin oli ne sieltä maastosta bongannut.






Kiilopää on siis ihan lähellä Saariselkää, vähän etelämpänä, ja Urho Kekkosen kansallispuisto (UKK) on aivan Kiilopään kyljessä. Meille jäi Ellin kanssa vähän luppoaikaa, jona aikana mentiin vähän ottamaan tuntumaa sunnuntain Kiilopään huipun valloituks reitistöön.




Siellä missä me yövyttiin ja jossa on myös Kiilopään Suomen Ladun päärakennus, on matkaa huipulle huimat 2 km, mutta...



...välissä on myös kuuleman mukaan 860 porrasta. Piece of cake!


Minä itse odotin koko reissulta myös sitä, että pääsee näkemään poroja luonnossa, mutta ei niitä ollut kuin muutama yksilö aidan takana tien varressa ja kaksi puista otusta. Oli vissiin sellainen aika vuodesta, että ne on kerätty jonnekin koolle. Harmin paikka :( 


Vähän frisbeegolfia (ammattilaisten otteella)!


Sitten koitti sunnuntai aamu! Kello näytti 6.30 kun me lähdettiin valloittaa Kiilopäätä. Aluksi sinne piti lähteä porukalla vasta aamu yhdeksältä, mutta sitten jotkut (plus me) halusivat lähteä kipuamaan aikaisemmin, joten sinne lähdettiin kahdessa erässä, kello 7 ja 9. Mutta mehän lähdettiin sinne vielä aikasempaa!
Hähää





WE DID IT! 
860 porrasta takasi meidän pääsyn 546 metriselle huipulle!




Oli niin upea aamu, aurinko oli nousemassa ja nousikin juuri huipulle päästyämme. Voisin oikeen sanoa, että siellä jos jossain kyllä sielu lepäsi. Aivan hiljaista ja rauhallista, ilman mitään ylimääräistä liikenteen tms. melua. 



Ja kun ne 860 portaat pääsi ylös, niin pitihän ne vielä alaskin mennä. Yöllä oli ollut pakkasta ja varmasti vielä silloin aamullakin oli, joten portaat olivat vähän jäässä, minkä vuoksi niitä piti tepastella erittäin varovasti.








Poroaita ilman poroja



Pitihän siinä sitten vielä enne lähtöä hakea pulloon täytettä aidosta tunturipurosta. Vesi oli todella kylmää ja ihanan makuista. Siinä ei maistunut mikään epäpuhtaus tai lika, jopa parempaa kuin kaupasta ostettava vesi.


"Se ainoa oikea, luonnon vesi!"





Hirvee hirmunen hirvi meni myöskin tien yli! 
Istuttiin Ellin kanssa bussin ekoilla penkeillä, ja mä huomaan jo kaukaa, että tuolla tien vieressä on nyt jokin iso ruskea möhkäle, HIRVI! Ala siinä nyt huutamaan sitä kovaan ääneen ja vielä tuputtamaan bussikuskille ohjeita hiljentää siinä vaiheessa, kun hirvi seisoo keskellä tietä eikä bussi hidasta! 
Että näin tällä reissulla. Voin todeta, että niin kamalaa kun onkaan nähdä hirvi menevän tien yli aivan auton edestä, niin on se silti minun mielestäni hienompi nähtävyys kuin porot (ainakin tällä kertaa, kun emme poroja nähneet).




WE <3 ROVANIEMI...


... AND ANTTI TUISKU!


Seura tekee juhlan!
- Englantilainen sananlasku