torstai 28. helmikuuta 2013

Tavarataivas


Kuulin tossa jokusen aikaa sitten yhdeltä opiskelijakaverilta miehestä, joka laittoi kaikki tavaransa varastoon ja haki niitä sitten yksitellen (yks per päivä) takaisin, ja vielä kuvasi koko jutun! Mieleeni jäi tämä hieman oudohko, mutta hyvin mielenkiintoinen (ihmiskoe) tarina, jota pääsin sitten eilen katsomaan. Kyseessä on Petri Luukkaisen Tavarataivas -niminen dokumenttielokuva, jota näytetään vain muutamissa Suomen kaupungeissa. 

Mies siis oli laittanut kaikki omistamansa tavarat varastokoppiin, ja haki niitä sieltä sitten päivä kerrallaan (kyseisen ihmiskokeen kestona yksi vuosi). Ensimmäisenä päivänä oltiin tietenkin ilman yhtäkään vaatekappaletta, joten varastolle lähdettiin käymään yömyöhään, suojana pelkät roskiksesta kaivetut sanomalehdet. 
Tässä oli nyt ne "alkuasetelmat" jotenkuten, en meinaan rupea tarinoimaan koko juttua alusta loppuun, olisitte itse menneet katsomaan, niin tietäisitte paremmin! Eikä se teidän maailmaa kaada, jos olisitte tämän halunneet nähdä, ettekä ehtineet, koska se tulee suurella todennäköisyydellä yleiseen jakoon jossain vaiheessa vuotta...no panic!

Dokkarin loputtua, itse Hän oli tullut paikalle esittäytymään ja vastailemaan katsojien kysymyksiin. Oli hienoa nähdä livenä ihminen, joka oli tarinan takana, ja kuulla hänen ajatuksistaan ja nykyisestä elämäntilanteesta. 

Dokumenttia katsoessa aloin heti katumaan aiemmin ostamiani muutamaa vaatetta, koska Luukkainen puhui päivittämisestä, ihmiset ostavat tavaroita lähinnä siksi, että he päivittävät niitä. Tämä pätee täysin vaatteiden kohdalla, mitä päivitetään muun muassa siksi, koska halutaan pysyä viimeisimmän muodin mukana tai koska on yksinkertaisesti kyllästynyt niihin. 

Kyseinen ajattelutapa (jos sitä voi nyt siksi kutsua) sai minut ajattelemaan omaa kulutustani.. 
miksi minä ostan uusia tavaroita tai uusia vaatteita? 
Kirppikseltä löytyy jokin paita, jota olen katsellut kaupassa ja maksaa enää murto-osan ns. oikeasta hinnasta. 
Olen huomannut ostavani asioita, jos huomaan niiden olevan "hyvässä" alennuksessa. Ajattelen, että saisin sen nyt paljon halvemmalla kuin ennen (lähinnä vaatteet) tai tulevaisuudessa (käyttötavarat). 
Olenko riippuvainen halvoista hinnoista vai jokin hamsteri? 
Nyt tälläkin hetkellä ajattelen viimeisen viikon aikana tekemiäni kirpputori-/alelöytöjä.. olisinko pärjännyt ilman niitä. Vastaus on kyllä. Ovathan uudet vaatteet aina kivoja, mutta eivät välttämättömiä. On kiva saada aika ajoin uusi paita.. se saa olon tuntumaan siltä, että on jo ikuisuuden käyttänyt samoja vaatteita esimerkiksi koulussa. Mutta totuus omasta mielestäni on, että vaikka vaatteita olisikin "vaikka muille jakaa" -tyyliin, niin sitä vähemmän niitä tulee käytettyä. Vaatteita on niin paljon, ettei muista läheskään niitä kaikkia. 
Välillä vaatekaappia siivotessa tekee iloisia löydöksiä, kun kaapin pohjalta tai kauimmasta nurkasta löytyy kauan kadoksissa ollut vaatekappale. Samalla tulee ajatelleeksi sitä, että "ihan hyvin olen tätä ilmankin pärjännyt", mutta ei silti laita vaatetta pois, vaan laittaa sen näkyvämmälle paikalle ja käyttää sitä vuoden aikana korkeintaan kaksi kertaa. Onko tässä mitään järkeä.. no ei todellakaan!

Tavarataivas todellakin avarsi mieltäni! Aloin välittömästi ajattelemaan omia ostoksiani, joista tulin siihen tulokseen, että ostan liikaa tavaroita, lähinnä vaatteita. 
Opiskelijana käytössä on vähän rahaa ja joista suurin osa (lähes kaikki) menee elämiseen (vuokra, laskut, ruoka koulussa ja kotona). 
Kaikesta säästämisestä huolimatta, minulle käy usein niin, että silloin kun on rahaa, niin se menee kirpputoreilta löydettyihin vaatteisiin.  
Kaduttaaaaa
Harmittaaaa
Sitä rahaa voisi käyttää viisaamminkin. 
Kaiken tämän vuodatuksen ja pohtimisen jälkeen olen päättänyt muuttaa kulutustottumuksiani. Ostan vain OIKEASTI TARPEELLISIA juttuja. Ei enää turhia heräteostoksia tai vaatteita, jotka ovat "ihan kivoja" tai jonka kaltaisia minulla jo on. Kelpuutan vain tarpeelliset tavarat! Aloitan muutoksen siivoamalla vaattekaappini (2kpl) perin pohjin, poistaen kaikki vaatteet, joita ei ole tullut käytettyä viimeiseen vuoteen tai joista en enää tykkää (kohtuudella kuitenkin). 
Tähän siis pyrin.. saa nähdä tuleeko siitä mitään, yritys on ainakin kova.

Ihmiset elävät pelkän materian keskellä. Tavaroita ostetaan, koska ne ovat kivoja, mutta eivät välttämättä tarpeellisia. Kehotankin kaikkia ihmisiä miettimään ennen seuraavaa ostopäätöstä moneen kertaan: "tarvitsenko tätä". Välillä toki saa ostaa uusia juttuja, muttei jatkuvasti! Kun ostetaan, niin voitaisiin  ajatella ekologisuutta (upouusi vai käytetty) ja miten parannetaan maailmaa (vähemmän tavaroita tarkoittaa vähemmän jätettä)!


Eikö ole  merkillistä, että puhumme vähiten niistä asioista, joita eniten ajattelemme.
- Charles Lindberg

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

viikonloppu kivaa

Perjantain vapaapäivän kunniaksi lähdettiin kiertämään kirpputoreja Niinan kanssa, mutta budjetin sallimissa rajoissa.
Ensimmäisessä kohteessa aikaa meni melkeen toista tuntia, kun koko ajan löydettiin jotain kivaa tai ainakin todella kiinnostavaa. Eikä kyllä yhtään ihme, ainakaan mun kohdalla.. mä oon meinaan sellanen, et katson kaikkea mahdollista (vaatteita, astioita, kenkiä, laukkuja, kirjoja). Ja lopputulos on, että aikaa menee ihan hulluna ja nopeesti. Yleensä tämä kaikki kuitenkin palkitaan aina lopuksi, niin kuin kävi tälläkin kertaan. Suurimmaksi löydöksi osoittatuivat Zaran farkut ja John le Carrenin Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja -romaani. 


Vuonna 2011 valmistui samanniminen elokuva (Tinker Tailor Soldier Spy), mitä en ole kuitenkaan vielä nähnyt, suuresta halusta huolimatta. Sitten sieltä kymmenien kirjojen seasta silmiini osui tuo nimi ja olin ihan, että "JES! Nyt saan tuon ihanaisen koristamaan kirjahyllyäni" ja nyt se on lukujonossa odottamassa omaa vuoroaan. 
Eli ensin kirja ja sitten vasta elokuva :)

Heti kun pääsin takaisin kämpille, niin en ehtinyt muuta kuin pyörähtää eteisessä ja purkaa löydökseni kangaskassista, ja vaihtaa tilalle Rappakaljan! Illan ohjelmaan kuului nimittäin lautapelien pelailua ja juoruilua kera baardimaisterien! ;>

Lauantainakin oli vuorossa shoppailua, mutta tällä kertaa äitin ja mummun kanssa :) Forssassa ei todellakaan ole montaa vaatekauppaa, mutta käytiin ne vähäisetkin läpi, hyvällä lopputuloksella, jokainen sai itselleen jotakin uutta! 


Mummu osti mulle ystävänpäivä lahjaksi tälläisen punaoranssin paidan, jonka yläselkä on hieman erilainen kuin yleensä. Edullinen ja kaikenpuolin oiva löytö!


Äiti toi kotoa uuden kukan! Sen edellisen, pikku hiljaa lyyhistyvän tilalle. Vaihdettiin ruukkuja ja tulilatva koreilee nyt uudessa tumman pinkissä ruukussaan ikkunalaudalla.


Ja sitten.. mmmm ihanaa Brita kakkua, niiiin hyvää!

Siitä ei voi sen enempää sanoa. Käväistiin yhdessä pikku kuppilassa (niitäkin on täällä tosi vähän), päätin hieman epäröiden ottaa kyseisen kakunpalan (marenkia? toivottavasti ei liian makeaa) ja hyvä, etten sitä vaihtanut, koska se oli täydellistä! 

Tehtiin myös sellainen havainto, että  Marimekon tehtaanmyymälässä Humppilan Lasitehtaalla on huomattavasti halvempaa kuin Forssan Puistolinnan Marishopissa. Yksien laukkujen hintaero oli jotain 20 euron luokkaa, mutta sehän selittyy sillä, että toinen paikoista on tehtaanmyymälä, jossa tavaraa on aina halvemmalla, vai? 

Koko viikonloppu oli kaiken kaikkiaan täydellinen. Täynnä todellisia löytöjä, ulkoilua, naurua, ystäviä ja perhettä. Enää kolme päivää koulua ja sitten alkaa se kauan odotettu ja ansaittu hiihtoloma. 


Jos sanoo itselleen, että päivästä tulee hyvä, 
näin melko varmasti käy.
- Norman Vincent Peale

torstai 14. helmikuuta 2013

Valentines day

Tämä yksi vuoden kohokohdista, nimeltään ystävän päivä, päivämääränään helmikuun 14. on kuitenkin minulle tuiki tavallinen päivä muiden joukossa. Joillekin muille se merkitsee varmasti enemmän, mutta väliäkö sillä.
Eilen juhlistettiin sitä kaveriporukalla, hyvässä seurassa, kera hyvien juomien ja laulujen. Tänään puolestaan otetaan rennosti ja katsellaan satunnaisia elokuvia mitä laatikosta sattuu löytymään.


Tälläisenä päivänä kuuluisi vanhan tavan mukaan saada kortteja ja lahjoja, itse tosin pidän enemmän kukista. Ja koska henkilö, jolta saattaisin normaalisti saada kukkia, ei tällä hetkellä, tänä päivänä siihen pysty, niin päätin ostaa itse itselleni kukkasen. 
Kaupat ovat tulvillaan eri värisiä tulppaaneja, mutta halusin jotain erilaista, joten valitsin jo ennenstään tutun, suloisen vaalenapunaisen tulilatvan. Aikaisempi kukka tosin latistui vähäisten hoito-ohjeitteni ja -taitojeni myötä aika nopeasti, mutta tästä yksilöstä olen päättänyt pitää hyvää huolta!


Tulilatva (Kalanchoe blossfeldiana)


Sitten klassinen matkakuva linja-autosta matkalla, jälleen kerran, kohti Poria (pakko tällänen on nyt ainakin kerran ottaa). Viikonloppuun kuului veljeni syntymäpäivä kahvittelut ja Quentin Tarantinon uusin luomus Django. Elokuva oli vanhaan tuttuun tapaan täynnä räiskintää, verta lensi siinä missä päitäkin, mutta sen tarina oli kyllä hyvä. Ainoa asia mikä siinä häiritsi oli siinä, että näyttelijäkaarti oli omituinen. Miten ihmeessä Leonardo DiCaprio sopisi Tarantinon elokuvaan? Kai se silti siinä meni missä muutkin. Christoph Waltz oli loistava ja samoin Samuel L. Jackson. Itse elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Tarantinokin esiintyi yhdessä, varsin lyhytkestoisessa, roolissa. Tuli näyttämölle, näytti naamansa ja räjähti taivaan tuuliin. 


Sinä vaikutat kamalan viisaalta sen takia, 
ettet koskaan sano mitään.
- Tove  Jansson

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kuvia ja juttuja

Tässä olis nyt muutama kuva sieltä kaverin 20-vuotis synttäreiltä :---)







Elämä on muuten rullannut aika peruslukemissa, vaikka pientä väsymystä on tosin ollut havaittavissa.. mutta kaipa se tästä taas lähtee, viimeistään hiihtoloman jälkeen eli jos parisen viikkoa vielä jaksais painaa eteenpäin. 
Tää kevätlukukausi on muutenkin tuntunut vähän turhalta tai ainakin löysältä, koska meillä saattaa olla viikossa vaan keskiviikkoon asti koulua ja loppuviikko onkin sitten vapaata. Ei siis, että siinä olis jotain vikaa/valittamista, mutta kyllä mä henkilökohtaisesti olisin ihan koko viikon, maanantaista perjantaihin, istumassa koulun penkillä. Ei tämmönen tunnu miltään koulunkäynniltä... pitemminkin pitkästyttää. Sitten toisaalta vaikka meillä on vähän tunteja, niin etätehtävät kyllä korvaa kaiken mitä jäljelle jää. Niitä on oikeesti ihan VALTAVA määrä, yhdessäkin kurssissa vissiin joku 5.. sitten siihen päälle vielä erilaiset harjoitukset ja ryhmätyöt. Mutta ei hätää, oli niitä sitten 10 tai 100, niin en aio ottaa niistä sen enempää stressiä! Teen niitä sitten pois alta, kun sille päälle satun (jonkinäköinen aikataulutus saattais ehkä kyllä helpottaa asiaa).

Jesmu pääsi viime viikonloppuna lomille ja tuli vuorostaan piristämään mun viikonloppuani :) Oli kyllä niin levännyt ja relax fiilis. Löhöttiin, syötiin aivan ÄLYTTÖMÄN hyvää ruokaa ja paljon muuta! 

Maanantai-iltana käväsin koululla Vesi-illassa kuuntelemassa miten saan vähennettyä vedenkulutustani. Yhden kurssin etätehtävään kuuluu käydä kuuntelemassa yksi luento/seminaari, joka käsittelisi jollakin tapaa ympäristöä, ja kirjoittaa sivun mittainen raportti, siitä miten tilaisuus toimi ympäristöasioiden foorumina. 
Illassa valistettiin kuulijoita siitä, kuinka paljon vettä kuluu mihin tarkoitukseen (peseytyminen, keittiö, wc ja pyykinpesu) ja mitä ihmiset voivat tehdä sen eteen, että saavat nämä lukemat pienenemään. Kaiken sen tietotulvan jälkeen oli kyllä sellainen olo, että nyt pitää laittaa omatkin tottumukset uuteen uskoon, eikä se vaadi edes mitään maailmaa mullistavia tekoja. Ottamalla minuutin lyhyempiä suihkuja vaikuttaa jo siihen kuinka suuria vesilaskuja tupsahtaa postiluukusta sisään. 


Kävelyllä talvisena sunnuntai-iltana Loimijoen varrella


Ystävääsi valitessa, pidä hyvää huolta:
katso ensin sydämeen ja sitten vasta kuorta.
- Tuntematon