maanantai 25. maaliskuuta 2013

Keskellä kaaosta

Huhuhh, sanon vaan..
elämä on tällä hetkellä ihan liian sekavaa..

Liikaa tekemättömiä koulujuttuja ja tulevat tentitkin stressaa! Jotenkin on vaan sellanen olo, etten yksinkertaisesti jaksa. Pitäis jaksaa keskittyä kouluun myös vapaa-ajalla, käydä lenkillä, syödä kunnolla, nähdä kavereita ja ties mitä muuta.
Sekin tuottaa ahdistusta, kun syksyn lopulta koittaessa (joskus kaukaisessa tulevaisuudessa) ei yhtään tiedä kuinka moni meidän ihanalta luokalta ei tule enää takaisin.. ihan kauheeta! Kerran KEKE, aina KEKE! Mutta pyydän, älkää hyvät ihmiset lähtekö pois. 

Jokaisella on omat jujunsa siihen, miten ottaa irti arjesta, mutta mehän mentiin keskiviikkona viihteelle!
Hahaaaa
Mikäs sen ihanempaa kun mennä pirteenä aamu yhdeksältä kouluun parin tunnin yöunilla, olla siellä aamupäivä, sitten kotiin kolmen tunnin päikkäreille ja neljältä takas kouluun.. :D
Tämmönen "varsin" myöhään valvominen ja rellestäminen auttaa jos joku. Kun on hellittänyt pariksi päivää kaikista pakko tehdä -jutuista, saa nopeesti kiinni kauan kadoksissa olleesta opiskeluinnosta. 

Mutta kaikista eniten kaipaisin kuitenkin sitä, että pääsis vuodattaa tämän kaiken jollekin ketä jaksais vaan kuunnella.


Asiasta kolmanteen, käytiin lauantaina katsomassa Cirque du Soleil Alegria! Odotukset oli tosi korkeella youtube -videoiden takia, mutta todellisuus oli toinen. Osaksi varmaan vaan sen takia, että esitykset täällä Suomessa on ihan toista luokkaa kuin esim. Amerikassa. Olihan ne kaikki temput sun muut tosi hienoja, mutta odotin paljon enemmän.
Noh, tietääpähän jatkossa mitä on luvassa, ja että mielummin menee katsomaan niitten esitystä ulkomaille, jos mahdollista.

Nyt kun vaan pääsisi vapaaksi tästä nuhasta, kurkkukivusta ja yskästä (kiitos auringon lämmittämä kevät ja liian vähäinen ulkovaatetus?), ja aika menisi pari päivää eteenpäin, niin pääsisi Poriin pääsiäisloman viettoon! :---)


Sydämiä ei voiteta aseilla, vaan rakkaudella ja jalomielisyydellä.
- Baruch Spinoza

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tuutorikoulutus

Tätä viikonloppua odotettiin innolla viikkokausia ja nyt se on ohi, mutta sanompa vaan että oli ihan mielettömän upeeta ja kivaa! :---)


KOULUTUS!

Perjantai aamuna, pari perhosta masussa, lähdettiin kohti Mustialaa tuutorikoulutusta varten. Meidät jaettiin heti alussa ryhmiin, jossa sitten suoritettiin erilaisia työpajoja sun muita. Aluks vähän jännitti se, ettei tunne ketään saatikka sitten niitä ihmisiä siinä omassa ryhmässä, mutta se tunne ei kauaa onneksi kestänyt.. kävi meinaan ilmi, että jotkut oli puolituttuja tai jotain puolituntemattomia. :D Ja muutenkin kun tutustuttiin toisiimme kaiken maailman leikkien avulla, niin ne vähäisetkin perhoset kupsahtaa ihan hetkessä.  
Työpajoissa käytiin läpi kaikenlaisia juttuja mitä tulee sitten tuutorina vastaan. Ne oli tosin pitkälti aika teoria painotteisia, mutta kyllä meidät laitettiin tekee joitain tehtäviäkin.. lyhyitä, nopeita ja helppoja. Jokaisen pajan pituudeksi oltiin laitettu tunti, mutta ne loppu melkeen aina vähän aikasempaa, joten meille jäi rutkasti luppoaikaa. Ulkona oli tosi hieno ilma, joten päätettiin hyödyntää tämä ainutlaatuinen tilaisuus pelailemalla pelejä. Parhaaksi peliksi valikoitus ehdottomasti jalkapeli! Huisin hauskaa, tosin aika läheistä, mutta anyway :)) (for those who know what I mean) 
Loppuillasta vannottiin vala, chillailtiin ja pelattiin lautapelejä plus jotkut meni saunomaan. Aamulla aikasin ylös, aamupalalle ja samaa rumbaa parisen tuntia. Sitten syötiin taas.. tuolla ei muuten ollut ruuasta pulaa. Koko ajan syötiin ja vaikka niitten välissä oli monta tuntia, niin oli silti ihan ähky koko ajan.  
Koulutus kesti vaan kaks päivää eli oltiin lauantai-illaksi takas kotona. Ja koska meistä oli tullut tuutoreita, niin olihan sitä sitten pakko lähteä juhlimaan! Forssan uunituoreet tuutorit, parit lasilliset, pelejä (hyviä ja huonoja) ja loisto meiniki, ei se muuta tartte. Hauskaa todellakin oli, vaikka aina ei tuu tehtyä mitään mahtipontisen järkevää.. terveiset P12! Sitten lopulta lähdettiin kuppilaan jatkoille, tosin vajaa miehityksellä..
Kaikkein hienointa koko koulutuksessa oli kuitenkin se, että tutustu uusiin ihmisiin ja sai paljon uusia kavereita! :) Uusia tuttavuuksia, ketkä muistaa pitkään ja muistoja, joita muistelee vielä vuosien päästä.

Vähäisten yöunien saattelemana koitti sunnuntai ja porukat tuli käymään! Pitkästä aikaa näki niitäkin, kun ei oo tullut vähään aikaan käytyä kotopuolessa.. meen sinne vasta pääsiäisenä. 
Käytiin syömässä ja kaupoilla. Jääkaappi sai täytettä ruoasta, urheiluvaatetus uudet juoksutrikoot ja lyhykäiset jalkani ne niiin ihanat kengät! :---)

Viikonloppu meni liian nopeesti, hetken ehti hengähtää koulujutuista, mutta tänään ne jatku taas. En halua edes laskee kuinka monta tehtävää pitäis saada valmiiksi kahdessa viikossa. Liian monta, mutta ei hätää, kyllä ne valmistuu sitten aikanaan.

Aurinko lämmittää muuten aika mukavasti ja lumetkin sulaa, mutta ulkona on silti ihan jäätävän kylmä. Voisiko tämä iki-ihana takatalvi olla siis jo ohi ja tehdä tilaa keväälle, kiitos. 


Ventovieras on vain tuttava, jota et vielä tunne.
- Tuntematon

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Hiihtoloma kuvina

Tässä ois nyt joitain kuvia ja tapahtumia meikän hiihtolomalta eli paljon muutakin tuli tehtyä mitä niistä tulee ilmi, kuten
illanviettoa siis partiiii
hiustenleikkuu
kesätyöhakemuksia
futistreenejä
kirppiksiä (löytöjä!)
syömistä
telkkaria
löhöilyä ja muuta rentoutumista.



Sotilasvalaa katsomassa Niinisalon Tykistöprikaatissa


Onneks ei ollut kun pari astetta pakkasta (jos sitäkään). Ulos olis muuten jäätynyt, kun seisoskeltiin tovi siellä paikoillamme. 
Päästiin tutustumaan alokkaiden tupiin, ja näin vihdoinkin ne kuuluisat punkat. Sitten meillä vieraille syötettiin hernekeittoa ja pannaria, namnam.. teki tutaa kyllä siinä vaiheessa.


Torstaina käytiin Pampulan kanssa pitkällä 2 tunnin lenkillä. Käveltiin Herrainpäivien nokkaan, kierrettiin luontopolku ja tultiin Yyterin kautta takaisin.






Jään päällä lenteli merikotka! 
Mut just kun sain laitettua kamerasta zoomin täysille, niin se oli ehtinyt istahtaa paikoilleen, eikä siitä sitten enää liikkunut.. ei sitten millään.






Turun Ruissaloonkin tuli tehtyä lyhyt kylpyläreissu äitin, mummun ja tuffan kanssa :)
Käynti oli siellä ihka eka, mutta tämän jälkeen menen sinne varmasti uudelleen. Paikka oli sen verran hieno ja on sitä varmasti myös kesällä!



Sitten loppuhuipennukseen, mikä tapahtui kuitenkin jo ennen lomaa.. nimittäin Blockfest lippujen hankkiminen ja hotellin varaaminen! 
En malta odottaa, elokuu tule jo! :---)
Meinattiin muuten ottaa pari kymppiä kalliimmat VIP-liput, mutta tultiin lopuks siihen tulokseen, että pärjätään ihan hyvin ilmankin niitä. 


Tuulinen paikka tämä Suomenmaa. Joka suunnalta
puhurit puuskuttaa.
- Aaro Hellaakoski