torstai 1. elokuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä

"Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä"

Muun muassa nämä sanat raikuivat eilen Kirjurissa Satakunnan (vai pitäisikö sanoa Patakunnan) Kansan konsertissa. Tänä vuonna juhlitaan nimittäin Porilaisten paikaillislehden SK:n 140-vuotis taivalta. Juhlavuoden kunniaksi oltiin järjestetty ilmaiskonsertti Kirjurin lokkilavalle, jossa oli esiintymässä mm. Anne Mattila, Mamba, Eve ja Neumann, joista äitin kanssa katsottiin ainoastaan kahden ensiksi mainitun esiintymiset. 


Mamba oli muuten täysin oikeassa, ei kesä vielä ole ohi. Kaksi viikkoa pitäisi jaksaa olla vielät töissä (tiukkaa tekee), jonka jälkeen huimat kaksi viikkoa varsinaista kesälomaa! Sillon lähdetään oikopäätä Saksaan, ja kun sieltä tullaan niin nokka kohti Tampereen Blockfestejä. Eli siihen jää vielä viikko aikaa repäistä jotakin tekemistä. Ken tietää mihin silloin eksytään...

Nyt siis nautitaan tulevasta helteisestä viikonlopusta ja kaikista niistä päivistä, joita kesästä on vielä jäljellä. Talvella ehtii sitten nyhjöttää ja mököttää sisätiloissa.

Miten minä viikonloppuni kulutan: Holjilla Vorssassa tyttöjen kanssa! Kuunnellaan artisteja (tänään kämppääni kuului kaikkien nuorten pikkutyttöjen rakastama Robin ja tämän kiljuva fanijoukko, huomenna Teflon Brothers!) vaihdetaan kuulumisia sekä nautitaan hyvästä seurasta ja mahdollisesti myös kuumuudesta.

Käytä päiväsi hyvin sillä se ei tule koskaan takaisin.
- Tuntematon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti