sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sport to the people

Asiahan on niin, että liikunta on paras lääke syysmasennuksen loitolla pitämiseen, joten tämän päivän sana onkin liikunta. Eli ylös, ulos ja lenkille siitä (marsmars!) liikkumaan, urheilemaan, päästään höyryjä, haukkaamaan happea ja piristystä elämään!

Tuntuu, että maailmassa (siis lähinnä Suomen mediassa) puhutaan jatkuvasti liikunnasta ja sen tärkeydestä, mitä kaikkea liikunta tekee mielelle ja keholla, mutta ennen kaikkea siitä, mitä sillä on mahdollisuus saavuttaa. Tarkoittaen siis kaikkea sitä, mitä liikunta antaa meille ihmisille. Kaikki se raataminen muutaman hikipisaran eteen on todellakin vaivan arvoista, vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Se muuri, joka tönöttää aivan nenämme edessä siinä kohtaa, kun pitäisi lähteä liikkumaan (salille tai ulos, yksin tai yhdessä), on takuuvarmasti jokaiselle tuttu juttu tai on vähintään joskus kaukana menneisyydessä ollut. Mutta se on puolestaan jokaisen oma asia, miten tuon kyseisen muurin kaataa. Olen huomannut, että kaiken sen alkuväännön ja kitinän jälkeen on vain parempi laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä ulos, ja vaikka lenkille lähtö tuntuisikin aluksi hirveältä ja vastenmieliseltä, niin se lenkin jälkeinen mahtava ja hyvä fiilis on kyllä sen arvoista (eikä muuten takuulla enää mökötytä!). Joten joko siitä vaan lähtee liikkeelle tai jää sohvalle nyhjöttämään.
Kumpi mahtaakaan kuullostaa houkuttelevammalta?

Kaikilla on omat tapansa harrastaa liikuntaa ja jokainen tekee sen itselleen parhaiten sopivalla tavalla. Mutta se on todellakin täyttä totta, että siitä saatava hyvä olo ja nautinto ovat hyväksi kaikille. Liikunta ja muutenkin terveet elämäntavat helpottavat päivittäistä eteen päin puskemista huomattavasti. Olo on pirteämpi, jolloin koko kroppa voi hyvin (henkistä hyvinvointia unohtamatta) ja kaiken tämän kruunaa viimeistään se, kun illalla saa helposti unenpäästä (tai Nukkumatin unijunasta) kiinni ja voi levätä yönsä levollisin mielin.

Vaikka olen nyt jo kohta vuoden verran harrastanut (säännöllistä) juoksemista, niin koen oman itseni olevan itseni pahin vihollinen ja este. Heti kun tulee aikaväli, jona en ole syystä tai toisesta käynyt lenkillä tai ylipäätään urheilemassa, minulle tulee sellainen ylitsepääsemättömän patalaiska olo. On todella vaikeaa lähteä ulos hikoilemaan, jolloin myös usein tulee syötyä milloin mitäkin sattuu ja mieli tekee. Mutta heti kun saan taas normaalista rytmistäni kiinni, niin se myös pysyy.. ainakin seuraavaan laiskuuskauden alkuun.

Viimeisin tempaukseni on ollut jouluaattoon asti kestävä herkkulakko. Aloitin tämän hetken mielijohteesta lokakuun alussa, tarkoituksenani kokeilla omia rajojani.. kuinka pitkälle itsekurini on valmis menemään. Lakon kokonaispituus on hieman vajaat kolme kuukautta, josta on nyt kohta mennyt ensimmäinen kolmas varsin hyvällä menestyksellä. Lokakuun alussa meillä oli muutamat juhlat (heti lakon aloitettuani), jolloin olin päättänyt, että tämän kyseisen lakon aikana voin nauttia YHDEN PIENEN PALAN kakkua tms. MIKÄLI KYSEESSÄ OLISI OIKEAT JUHLAT! Asiasta ei lipsuttaisi, ei sitten yhtään. En ajatellut alkavani mihinkään nollatoleranssi -linjalle alunperinkään, mutta sitten mentiin toisen puoliskoni kanssa ostamaan jäätelöä.. emme oikeasti syöneet sitä paljoa, mutta minulle tuli välittömästi sen jälkeen kauhea morkkis siitä, mitä olin mennyt tekemään. Koko tämän lakon tarkoituksena on vähintäänkin oppia vähentämään sokerin syöntiä (mitä on tullut aika reippaasti edeltävinä kuukausina nautittua) ja tehdä muutoksia aiempiin ruokatottumuksiin. Uskon, että tämä tapa ajatella on tehnyt tästä niin helppoa kuin se on ollutkin. Kertaakaan ei ole tehnyt mieli mitään karkkia tms., joten uskon tämän loppuajan menevän aika leppoisasti. Siihen mitä tulee tuohon aikaseimpaan pikku "sääntööni", olen päättänyt kumota sen (näin virallisesti sanottuna). Ei siis yhtään pikku herkkupalaa edes juhlissa, ei kunnes koittaa jouluaatto, jolloin voin hyvällä mielin, hyvällä omatunnolla nauttia muutamasta joulukonvehdista sekä muista joulupöydän antimista!

Mutta mitä tulee näihin viimeksi kuluneisiin päiviin täällä Vorssan sykkeessä, eilen oli ympäri Suomen maata koko kansalle maksuton liikuntatapahtuma, liikuntapäivä! Päivän ideana oli luultavasti kannustaa ihmisiä liikkumaan, sillä jokaisessa tapahtumaan ilmoittautuneessa kaupungissa oli jokaisessa yksi tai useampi kunto-/liikuntasali, johon ihmiset pääsivät ilmaiseksi tutustumaan, listalla oli valinnanvaraa aina tavallisista kuntosaleista aina kymmeniin erilaisiin ryhmäliikuntatunteihin. Minä osallistuin tapahtumaan täällä Forssan Kutomolla, jossa kävin lauantaiaamupäivän iloksi peppu-vatsa tunnilla retuuttamassa uinuvia lihaksiani.
Tunnin jälkeen kävin myös kehonkoostumusmittauksessa, jonka sai nyt tämän ilmaispäivien ohella siis ilmaiseksi. Kengät pois, sukat pois ja seisomaan laitteen päälle, joka näytti ihan tavalliselta henkilövaa'alta. Ei mennyt varmaan edes minuuttiakaan kun laite jo tulosti kuitilta muistuttavan paperin ulos, jonka mukava nainen minulle sitten selosti.

Painostani riippuen..
kehossani on vain 23.7 % rasvaa eli reippaasti yli puolet painostani on lihaksissa!
Yleiset arvot (vai miksi niitä kutsutaankaan) rasvaprosenttiin ovat
21.0 - 32.9 % (ei aika hyvin vai mitä?)
Olin yhtä yllättynyt kaikista niistä luvuista kuin kyseinen henkilökunnan henkilökin, joka todella vakuutti minun (kehoni koostumuksen) olevan erinomaisessa kunnossa. 

Siis todella yllättynyt! Olen aina tiennyt lihaksen painavan enemmän kuin rasva, mutta en koskaan kuvitellut kehossani olevan niin paljon lihasmassaa kuin tulos antoi ymmärtää. En ole alipainoinen enkä ylipainoinen, vaan ihan normaalimitoissa oleva parikymppinen nuori nainen, joka harrastaa sitä sun tätä liikuntaa, mutta pääasiassa jalkapalloa ja juoksua. Olen varmasti monen muun suomalaisnaisen tavoin ajatellut useamman vuoden ajan, että olisi kiva olla edes joskus kunnon "kesäkunnossa". Lyhyesti sanottuna siis omasta itsestään sellaisessa kunnossa, jolloin voi huolettomasti pitää bikineitä rannalla 24/7. En ole siis mikään langan laiha enkä edes pyylevä, vaan ihan normaalimitoissa kaikin puolin, mutta silti sitä ajattelee aina silloin tällöin (joka vuosi) alkavansa treenaamaan itseään kesän rantakelejä varten, tarkoituksena siis olla timmissä kunnossa heti kun aurinko tulee näille leveysasteille. 
Saa siis nähdä miten käy tänä vuonna.. tämän kyseisen lakon kestäessä samassa hulluudessaan aina tuonne kesään asti, olisi ainakin kaikki ylimääräinen (viimeisetkin sokerijäämät) poistunut kehostani, enemmän tai vähemmän. Mutta eihän siinä olisi mitään järkeä pitää vuoden kestävää herkkulakkoa, täysin selvän järjen vastaista! Oppiihan vanha koirakin uusia temppuja, joten miksi ihmiset eivät voisi muuttaa vanhoja ruokatottumuksiaan niin, että herkut olisivat kyllä sallittuja, mutta niitä syötäisiin sopivissa rajoissa, rajallisia määriä aina silloin tällöin, eikä joka viikko useamman kerran, aivan mielettömiä kasoja kerrallaan. 


Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, 
juoda sitä mistä ei pidä
ja tehdä sellaista jonka mieluummin jättäisi tekemättä.
- Mark Twain

maanantai 21. lokakuuta 2013

Ennätykset on tehty rikottavaksi

Nyt on kyllä syytä olla itsestään ylpee, sillä se todellakin on helpommin sanottu kuin tehty (siis oman juoksu aikansa parantaminen). Launtaina osallistuttiin Kankaanpään maratoniin, joka on yksi Suomen nopeimmista reiteistä, mutta me emme valitettavasti tällä kertaa juosseet tuota ällistyttävän pitkää matkaa. Äiti ja hänen kaverinsa vetivät puolikkaan ja minä tutun kymppini, ennätykset paukkuen!


Reitti oli tosiaan aika nopea, eikä tielle osunut yhtäkään pienen pientä ylämäkeä. Aamulla oli ollut myös hivenen pakkasta, mutta paikan päällä oli onneksi käyty koko reitti läpi suola-autolla, joten kenenkään ei tarvinnut pelätä liukastuvansa. Koska ilma oli todella kylmä, niin sitä sai miettiä oikein olan takaa millaisilla vaatteilla aikoisi juosta. Itselläni oli pitkien juoksutrikoiden ja juoksutakin lisäksi myös hanskat ja pipo. Reitin ensimmäinen puolikas osui sellaiselle kohdalle johon tuuli ei osunut juuri lainkaan, joten siinä tuli pakostikin kuuma (onneksi jätin takin alta pitkähihaisen pois). Kun olin saanut hanskat pois kädestäni, niin silloinhan tuli vastatuuli vastaan ja kovaa. Ripeästä vauhdista oli kyllä siinä kohtaa hyötyä, mutta mitä kova vastatuuli silti hieman vaikeutti. Loppukirin kohdilla myös pipo oli liikaa, mutta onneksi oli takki päällä, johon sai hanskat talteen ja pipo menikin sitten keveästi kätösissä.



Ajaksi tuli lopulta 1.04.41 mikä on siis pari minuuttia parempi kuin alkukesällä Forssan Suvi-illassa)! Tiesin sisimmässäni, että saisin parannettua edellistä aikaani (Jämi ei ole mitenkään vertailukelpoinen mäkisen maasto takia), vaikka se ei ole kuulemma hirveän helppoa. Lyhyellä matkalla oman ennätyksen rikkominen on luultavasti helpompaa kuin pitkällä (puolikas, maraton), enkä silti tälläkään kertaa vetänyt itseäni piippuun asti (vedon jälkeen ja illalla oli ihan tavallinen olo, ja virtaa piukassa). Olisin varmasti pystynyt rullaamaan vielä nopeammin, mutta ajattelin silloisen vauhtini riittävän ihan hyvin. Kropalla oli kuuma ja tuntui, että lisävauhdin saavuttaminen tekisi jaloistani muusia pikemminkin kuin hengästyttäisi minut henkisyövereihin.

Seuraava haasteeni tuleekin olemaan taas ensi vuonna Suvi-illassa, jossa aion repäistä kympin alle tunnissa! Kovat on puheet vai mitä, mutta mikä vain on mahdollista, jos sitä oikein kovasti haluaa ja sen eteen on valmis tekemään töitä.
Ja sitten kun tämä välietappi on suoritettu, niin olen valmis kokeilemaan rahkeitani puolikkaalle!

Fiilikset olivat siis aivan normaalit heti juoksun jälkeen ja kotiin päästyämme virtaa oli vielä vaikka millä mitalla. Ruokakauppaan piti mennä, joten minäpä otin ja nappasin polkupyörän alleni ja lähdin polkemaan reilun 5 km päässä olevaan K-kauppaan. Käyhän se pyöräilykin kevyestä palautuslenkistä (etenkin kumien ollessa tyhjät ja kun paluumatkalla on kova vastatuuli).


Syksyä jatketaan päivä päivältä eteen päin syyslomasta nauttien, haravat heiluen ja valmistautuen henkisesti suureen syyssiivoukseen (niin kotona porukoilla kuin omassa pienessä kämpässäni).  



Kaikkeen, minkä eteen teet työtä, jätät osan sydäntäsi.
- Henrik Sienkiewicz

torstai 17. lokakuuta 2013

Syksyn väriloistoa parhaimmillaan

Ai että aika on mennyt nopeesti. Ei siitä ole kovin kauaa, kun oli aurinkoista ja lämmintä hengailua vihertävässä kesäilmassa, mutta niin se vain on, että talvi tekee tuloaan. Ensiksi tulee vain kokea Suomen iki-ihana syyssää!


Olen tässä viime aikoina tajunnut, että niistä kaikista maamme neljästä vuodenajasta syksy on se mun juttu. Luonto muuttaa itsensä mitä ihanempiin värien loistoon, joita voisi ihailla lopun elämäänsä. Mitä siitä, vaikka ilmat pimenevät ja taivaalta ei putoa muuta kuin vettä. Kaikki nuo ihanat värit korvaavat sen kaiken kauheuden ja masennuksen mitä syksy tuo tullessaan. Ja kaikkeen tähänkin löytyy kyllä ratkaisu, kunhan siis vain menee ulos vielä kun siellä valoisaa! Niin helppoa se on, eikä muuten tarvi napsia mitään D-vitamiini tabletteja, vaan nauttia vanhasta kunnon auringosta. Onhan se silti totta, että ainaiset vesisateet ja synkät syysilmat panevat mielen matalalle, mutta jokaiselle on omat keinonsa selättää ne. Itse pyrin ulkoilemaan niin paljon valoisaan aikaan, kun vain mahdollista. Illalla ehtii sitten ihan tarpeeksi kökkimään sisällä, lämmitellen viltin alla kynttilöiden loihtiessa ikkunanlaudalla.
Ei voi väittää etteikö kesä olisi kiva sen vuoksi, kun on lämmintä (ja koko maa rehottaa vihreyttään), mutta eniten nakuttaa asiassa se, että koskaan ei ole sopivan lämmin.. aina on joko liian kylmä tai kuuma (kunnon perus suomalainen).

Ei auta muuta kuin pukeutua ilmoihin sopivalla tavalla, siis urheilukamineet ylle ja ulos (kamera kourassa)! Parhaan hyödyn saa kun juoksulenkillä hikoillessa ihailee ruskan väristä maisemaa ja puita, mutta joskus on myös niitä päiviä kun haluaa vain lähteä ulos kävelemään polkuja ristiin rastiin, ennennäkemättömiin paikkoihin ja koloihin, jolloin voi rauhassa kuvailla upeaa luontoa ja ympäristöämme. Parasta seuraa tähän vuoden aikaan ovat hyvät ystävät (tai toiset puoliskot) kera välineen, jolla jokaisesta hetkestä tulee taatusti ikimuistoinen. Jälkiruoaksi sopii mikä tahansa herkku, suolainen tai makea.







Tämä viikko on ollut yhtä hälinää. Olin juuri Porissa hieman pidemmällä itse järjestetyllä "lomalla", jona aikana ehti tekemään yhtä sun toista. Oli futiskauden päättäjiset sekä kahdet synttärit (joka tarkoittaa siis sitä, että suurin osa ajastani tällä "omalla lomalla" meni leipomiseen), joiden jälkeen kerkesin opiskelemaan Forssassa vielä pari päivää ja kappas.. syyslomahan se sieltä putkahti eteen! Kyllä nyt kelpaa, viikko ollut melko liikuntatäyteinen ja tulee sitä loppuun asti olemaan. Alkuviikosta oli sählyä ja pitkä kävelylenkki, eilen vapaa, ja tästä tämän jälkeen lähtö futsal treeneihin. Mutta viikonloppuna tulee se kunnon koetus! Tarkoitus olisi mennä juoksemaan Kankaanpäähän taas sellaiset pienoiset 10 kilometriä (huhuh), kiitos äidille tästä juoksukärpäsen puremasta. Saa nähdä miten menee, joten pidetään lippu korkealla!


Hyvä onni on yhtä lähellä kuin huono tuuri.
- Jouko Lehtonen

lauantai 5. lokakuuta 2013

Liikuntatuutoreiden Kiilopää


Nyt on kyllä pakko myöntää, etten tiedä mistä aloittaa. Vietin nimittäin tuossa viime viikolla neljä ikimuistoista päivää Kiilopäällä, yhdessä ihanien ympäri Suomea tulleiden liikuntatuutoreiden kanssa! Kyseessä oli OLL:n eli Opiskelijoiden Liikuntaliiton järjestämä reissu Suomen liikuntatuutoreille. Matkassa meitä oli 23 tuutoria ja kaksi OLL:n edustajaa. Reissu kesti kokonaisuudessaan 6 päivää, mutta kaksi niistä meni matkustamiseen. Yöjunilla mentiin ja Rovaniemeltä matka jatkui bussilla kohti määränpäätämme (ja toisin päin). 


Reissu oli kokonaisuudessaan niin mahtava, että on vaikeeta tiivistää se pelkkään tekstiin, mutta niille jotka siellä olivat paikalla, niin tietävät kuinka hauskaa ja kivaa meillä siellä oikein oli! Aivan mielettömän hyvä porukka, joka koostui eri puolelta Suomea tulleista liikuntatuutoreista. 

Lähdettiin Ellin kanssa matkaan ihan täpinöissämme! Innokkaat opiskelijat, selässään (käsissään) kauheesti tavaraa ja lämmintä päälle pantavaa.
Ensin meidän piti kuitenkin mennä linja-autolla Forssasta Hämeenlinnaan, josta me sitten noustaisiin yöjunan kyytiin. 


Hämeenlinnassa meillä oli sen verran luppoaikaa, että ehdittiin vielä käydä ostamassa viime hetken eväitä ja iltapalaa subista.


Ja mikä parasta koko matkustamisessa sen lisäksi, että mentiin yöjunalla, niin meillähän oli oikeen luksus-sviitti! Kahden hengen makuuhytti, kyllä meinaan kelpas! 
Alun perin meidän piti mennä Lappiin bussilla, mutta voi sanoa että onneksi se vaihtui junaan. Siellä oli niin herkkua nukkua rauhassa, kaukana metelistä ja hälinästä, meidän pikku punkissa. En halua edes ajatella, että kuinka raskas seuraava päivä olisi ollut jos oltaisiin menty bussilla TAI meillä olisi ollut pelkät istumapaikat junassa. Kyllä se vaan niin on, että hyvät yöunet takaa hyvän päivän.


Kaiken pitää loppua joskus, niin myös junamatkan. Haikein mielin sieltä poistuttiin, koska oli melkos mukava tapa matkustaa niin yötä myöten. 
Itselläni se oli tosin ensimmäinen kerta yöjunassa, minkä vuoksi yöunet oli melko katkonaiset, mutta tuli siinä kyllä siitä huolimatta kunnolla levättyä.


Matka Rovaniemen rautatieasemalta jatkui siis bussilla, ja siellä meitä odottikin oikein mukava yllätys: bussi Santa Claus Villageen Napapiirille! Mutta ei.. se ei ollut se meidän bussi, vaikka olisi tuokin kelvannut!

Bussimatka kesti reilut kolme tuntia, jonka jälkeen mentiin suoraan lounaspöytään syömään mitä mahtavinta kalakeittoa! 
Myöhemmin meillä oli ohjelmassa yukigassea eli eräänlaista lumisotaa, mutta koska ei ollut lunta, niin pelasimme sitä pehmopalloilla. Illemmalla meille ohjeistettiin vielä geokätköilyn saloja. En ollut koskaan aiemmin kokeillut kätköilyä, mutta se vaikutti kyllä tosi kivalta ja sellaiselta, jota voisi joskus muutenkin käydä kokeilemassa.



Seuraavana päivänä oli ohjelmassa muutaman tunnin vaellus tunturimaastoon, eväät päiväreppuun ja eikun menoksi!














Yhtenä päivänä käytiin suunnistamassa sellainen reilun 5 km pituinen (kartan mukaan) suunnistusreitti, mutta loppupituudeksi tuli kuitenkin sellaiset 8 km. Heti alkumetreillä törmättiin useampaan riekkoon, jotka tepasteli siellä varpujen ja risujen seassa. Ensin huomasi yhden, sitten kaksi, mutta loppujen lopuksi kun katseli oikein kunnolla ympärilleen, niin niitä oli joka puolella!


Kasa luitakin löytyi polun varresta.. Ensin pelästyttiin, että minkä ihmeen otuksen luita ne oikeen oli, sitten tultiin jotenkin siihen tulokseen, että jos nyt vaan jatkettaisiin matkaa :D
Päivän lopussa saatiin selville, että ne olivat olleet poron luita ja että joku toinenkin oli ne sieltä maastosta bongannut.






Kiilopää on siis ihan lähellä Saariselkää, vähän etelämpänä, ja Urho Kekkosen kansallispuisto (UKK) on aivan Kiilopään kyljessä. Meille jäi Ellin kanssa vähän luppoaikaa, jona aikana mentiin vähän ottamaan tuntumaa sunnuntain Kiilopään huipun valloituks reitistöön.




Siellä missä me yövyttiin ja jossa on myös Kiilopään Suomen Ladun päärakennus, on matkaa huipulle huimat 2 km, mutta...



...välissä on myös kuuleman mukaan 860 porrasta. Piece of cake!


Minä itse odotin koko reissulta myös sitä, että pääsee näkemään poroja luonnossa, mutta ei niitä ollut kuin muutama yksilö aidan takana tien varressa ja kaksi puista otusta. Oli vissiin sellainen aika vuodesta, että ne on kerätty jonnekin koolle. Harmin paikka :( 


Vähän frisbeegolfia (ammattilaisten otteella)!


Sitten koitti sunnuntai aamu! Kello näytti 6.30 kun me lähdettiin valloittaa Kiilopäätä. Aluksi sinne piti lähteä porukalla vasta aamu yhdeksältä, mutta sitten jotkut (plus me) halusivat lähteä kipuamaan aikaisemmin, joten sinne lähdettiin kahdessa erässä, kello 7 ja 9. Mutta mehän lähdettiin sinne vielä aikasempaa!
Hähää





WE DID IT! 
860 porrasta takasi meidän pääsyn 546 metriselle huipulle!




Oli niin upea aamu, aurinko oli nousemassa ja nousikin juuri huipulle päästyämme. Voisin oikeen sanoa, että siellä jos jossain kyllä sielu lepäsi. Aivan hiljaista ja rauhallista, ilman mitään ylimääräistä liikenteen tms. melua. 



Ja kun ne 860 portaat pääsi ylös, niin pitihän ne vielä alaskin mennä. Yöllä oli ollut pakkasta ja varmasti vielä silloin aamullakin oli, joten portaat olivat vähän jäässä, minkä vuoksi niitä piti tepastella erittäin varovasti.








Poroaita ilman poroja



Pitihän siinä sitten vielä enne lähtöä hakea pulloon täytettä aidosta tunturipurosta. Vesi oli todella kylmää ja ihanan makuista. Siinä ei maistunut mikään epäpuhtaus tai lika, jopa parempaa kuin kaupasta ostettava vesi.


"Se ainoa oikea, luonnon vesi!"





Hirvee hirmunen hirvi meni myöskin tien yli! 
Istuttiin Ellin kanssa bussin ekoilla penkeillä, ja mä huomaan jo kaukaa, että tuolla tien vieressä on nyt jokin iso ruskea möhkäle, HIRVI! Ala siinä nyt huutamaan sitä kovaan ääneen ja vielä tuputtamaan bussikuskille ohjeita hiljentää siinä vaiheessa, kun hirvi seisoo keskellä tietä eikä bussi hidasta! 
Että näin tällä reissulla. Voin todeta, että niin kamalaa kun onkaan nähdä hirvi menevän tien yli aivan auton edestä, niin on se silti minun mielestäni hienompi nähtävyys kuin porot (ainakin tällä kertaa, kun emme poroja nähneet).




WE <3 ROVANIEMI...


... AND ANTTI TUISKU!


Seura tekee juhlan!
- Englantilainen sananlasku