perjantai 28. helmikuuta 2014

Hiihtoloma ilman hiihtoa

Hiihtolomalla on tapana lasketella, luistella, pyöritellä lumiukkoja ja käydä pulkkamäessä. Kaikki nämä talviset aktiviteetit tarvitsevat onnistuakseen lunta ja vähintään muutaman miinusasteen, mutta mites kävikään? Eihän täällä länsirannikolla ole lainkaan lunta, saatikka sitten pakkasta. Koko viikko on menty reilussa plus viidessä asteessa ja kurarapakoissa tepastellen. Jos tämä ei ole hiihtolomaa, niin mikä sitten on?

Olin aikaisemmin, paljon ennen loman alkua pohtinut, että sillon lomalla menen sitten luistelemaan ja jos vaikka tekisin pitkästä aikaan kunnon lumiukonkin. Kaikki ei mene niin kuin itse haluaisi, ja sen todisti Suomen talvi.
Kun ei ollut jouluna lunta, niin ei ollut joulufiilistä ja nyt kun ei hiihtolomalla ole lunta, niin tämähän on kuin mikä tahansa loma, ilman mitään etuliitettä.

Aina ei tarvitse mennä pulkkamäkeen, vaan urheilua voi harrastaa myös sisätiloissa, yllätyitkö? Sain yhdeltä tutulta sellaisen kolmen kerran tutustumispassin kahteen Porilaiseen kuntosaliin, jossa järjestetään siis myös erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Passi oli voimassa tähän päivään eli helmikuun viimeiseen päivään asti, eikä tuttavani itse ehtinyt hyödyntää sen tarjoamia mahtavia etuja.
Eli viikko aikaa käyttää kolme ilmaista tutustumiskertaa ja käydä siinä ohessa vielä normaalisti juoksemassa, helppo juttu. Ulkona kerkesin hyvin käydä juoksemassa pariinkin otteeseen. Eilinen päivä lähti käyntiin 10 kilometrin aamulenkillä paikasta B paikkaan A eli omakoti. Samana iltana kävin kokeilemassa elämäni ensimmäistä kertaa Bodycombattia ja Grit Strenghtiä eli eräänlaista lihasvoimaa kehittävää intervallitreeniä. Jälkimmäinen ei ollut ihan niin kiva mitä olin odottanut, varsinkin verrattaessa keskiviikkoaamuna kokeilemaani keskivartalotreeni CxWorxiin. Molemmat olivat kestoltaan siis vain puolen tunnin mittaisia lihaskuntotreenejä. Combattia olen ollut aikeissa kokeilla jo moneen otteeseen, mutta nyt sinne tunnille tuli oikeasti mentyä. Odotukset olivat korkealla, mutta jotenkin se, ettei näin ensikertalaisena ollut tuo tekniikka hallussa, eikä ohjaaja niitä liikkeitä/iskuja/potkuja oikeastaan edes hidastetusti kovin hyvin näyttänyt, niin tunnista jäi hieman nihkeä fiilis. Kun saisi tekniikan haltuun, niin nuo tunnit olisivat varmasti antoisampia ja miellyttävimpiä käydä.

Mitä tulee muuhun lomaan, niin kerrankin olen viettänyt lomani tasan 100 prosenttisesti koulujuttuja ajattelematta ja tekemättä. Olin tehnyt listan kaikista tehtävistä, jotka olin ajatellut loman aikana tehdä, mutta sitten kun tuli ensimmäinen este tielle niin päätin, että olkoon loma pelkkää lomaa! Melkein jokaisella lomalla olen joutunut tekemään keskeneräisiä kouluprojekteja, ja vaikka niitä on nytkin vinopino odottamassa, niin antaa olla. Stressaan sitten ensi viikolla, kun olen päässyt takaisin normaaliin koulurytmiin. En halua hukata kallisarvoista loma-aikaani opiskeluun loma toisensa jälkeen.



Nerokkuus on 10 % inspiraatiota ja 90 % hikoilua.
- Thomas Alva Edison

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti