sunnuntai 18. toukokuuta 2014

7 yötä vanhenemiseen

Totta se vain on, että tämä neiti täyttää vuosia viikon päästä. Seitsemän lyhyttä yötä ja seitsemän pitkää päivää!
Ja niin kauheaa kuin se onkin, niin olen onneksi välttänyt kaiken maailman ikäkriisit, jotka luultavasti tulevat vastaan vasta siinä kohtaa kun alan olla lähempänä seuraavaa täyspyöreää lukua.


Tämä päivä lähti käyntiin (yllätysyllätys) reippaalla aamulenkillä ja ravitsevalla aamupalalla ulkona terassin kupeessa. Heräsin ekan kerran jo 6 aikaan, mutta päätin nyt oikein sunnuntain kunniaksi nukkua hetken pidempään, joten juoksuun ampaisin siinä hieman kahdeksan jälkeen yhdessä äipän kanssa. Ja hyvä kun olin ehtinyt suihkussa käydä, niin meille tuli pari aamuvirkkua kylään (veli vaimoineen ja kera koirulin), joten suunnittelemani herkkubrunssi sai sitten vähän odottaa (no problem). Tai noh herkku ja herkku.. perinteinen aamupuuro, tee ja uusi smoothiemiks. Kai sitä ihminen muutaman kymmenen kokeilun jälkeen onnistuu loihtimaan oikein taivaallisen hyvän smoothien. Nämä ekat kokeilut ovat olleet aika kökköjä (siis suoranaisesti tylsän makuisia) ja koostuneet melkolailla samoista raaka-aineksista kerta toisensa jälkeen (maitorahka, banaani, kauralese, marjat, avodaco också vidare).
Mutta tässähän on nuorella naisella elämä elämässä, joten aikaa on! Vaikka se tuntuukin olevan vähän hakusessa, kun on niin paljon tekemistä. Futiskausi avattiin tällä viikolla kahdella pelillä (tasuri ja häviö) ja kaikkien näiden pelien ja harjoitusten lisäksi pitäisi ehtiä vielä käydä juoksemassa (vajaa kuukausi puolimaratoniin)!


Kaksi viikkoa on nyt töitäkin (harjoittelua) tehty ja tulevalla viikolla olisi käynti isossa kaupungissa eli Helsingissä. Osallistun töiden puolesta erääseen SYKEen eli Suomen Ympäristökeskuksen seminaariin tuossa keskiviikkona. Mahtaa tulla pitkä päivä, kun tuo kyseinen semma alkaa kello 09.00 ja jonne minun pitää lähteä täältä Porista jo aamu viiden aikaan :D Huhuhh.. mitäköhän siitäkin tulee.
Sitten kun olen tuosta selvinnyt, niin olen pari päivää taas töissä, ja sitten lähdenkin takaisin kohti etelän kulmia. Se kerta tulee olemaan kyllä täysin oman vapaa-ajan piikkiin, koska menen Maailma Kylässä festareille mihis muuallekaan kuin Helsingin Kaisaniemeen :-) Siitä tulee takuu varmasti ihan huisi viikonloppu, joten en malta odottaa. Tämä tulee kyllä tarkoittamaan myös sitä, etten olen kotona syntymäpäivänäni, mutta väliäkö tuolla.. juhlia voi missä tahansa.

Antoisan kesälomani aloituksen kunniaksi annan itselleni vielä tänään luvan nauttia aivan pienen annoksen jäätelöä. Tunnen olevani sen ansainnut, vaikka en ole tässä mitään ihmeellistä tehnytkään kuin nauttinut auringosta. Tai kävin kyllä tuossa vähän kahvakuulaa heiluttelemassa (20 metrin päässä kotipihasta), joten laitetaan sen piikkiin. Näyttää muuten aika säälittävän pieneltä tuo kuula tässä kuvassa, mutta ei anneta koon hämätä, sillä eihän koolla ole niin väliä. Vai onko?


Älä koskaan kasva niin isoksi,  ettetkö voisi esittää kysymyksiä,
älä koskaan tiedä niin paljon,  ettetkö voisi oppia jotain uutta.
- Og Mandino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti