keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Sisukas sissi

Nyt sitä ollaan taas yhtä kokemusta rikkaampana. Viikonloppu oli raskas, mutta antoisa. Ja vaikka vettä tulikin välillä (pääasiassa öisin) kuin aisaa, niin ei se ollut juttu eikä mikään tälläiselle ulkoilmaihmiselle. Kun on vain oikeanlaiset varusteet yllä, niin paikat kyllä pysyvät kuivina.  

Viikoloppu tuli vietettyä siis metsässä, sissimuonasta ja raikkaasta sateen kyllästämästä ilmasta nauttien. Pystytimme puolijoukkueteltan loivaan ylämäkeen, jossa torkuimme seuraavat kaksi yötä ja huolehdimme kukin vuorollamme kipinästä, jottei kamiinan liekki ennättäisi yön aikana sammumaan.


Missä ihmeessä sitä sitten oltiin ja miksi, niin tässä seuraavaksi vaustausta siihen. Kyseessä oli Naisten Valmiusliiton järjestämä naisille kohdistettu valmiusharjoitus eli NASTA. Harjoituksia järjestetään kahdesti vuodessa eri paikkakunnilla, ja tällä kertaa vuorossa oli Tikkakoski. Harjoitukset eivät ole mitenkään sotilaallisia, vaikka käytössämme olikin varuskunnan vaatteet ja varusteita. Ne toteutetaan täysin vapaaehtoisten voimin, mutta yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kanssa ja puolustusvoimien tuella.


Harjoitusten perimmäisenä tarkoituksena on parantaa osallistujien arjen turvallisuutta ja varautumista. Kartuttaa heidän tietotaitoaan ja valmiutta toimia erilaisissa tilanteissa ja tehtävissä. Kursseja on tarjolla reilut kymmenen kappaletta ja joista jokainen valitsee yhden. Meidän kurssissa oli kyse Maastotaidoista, johon kuului mm. tuo maastossa yöpyminen ja ruokailu.


Aiemmasta osaamisesta ja kokemuksesta sen verran, että olimme lähes samalla porukalla aiemmin MPK:n järjestämällä Sotilastaidot -kurssilla, jonka vuoksi kiinnostuksemme kohdistui (tietääkseni) nyt eniten maastossa selviytymiseen. Kyseinen kurssi erosi kuitenkin täysin tästä nyt käymästämme maastokurssista, joka ei ollut mitenkään sotilaallinen. Toki porukkaa yritettiin opettaa marssimaan ja olemaan yhdenmukaisia eli edes jollain tavalla särmässä. 

Meillä oli Keski-Suomeen varsin pitkä ajomatka, joten lähdimme liikkeelle torstaina, ja olimme yhden yön Jyväskylässä. Perjantai aloitettiin virkistävällä aamu-uinnilla sekä hulppealla hotellin aamiaisella. Siellä vedettiin masut täyteen ruokaa kun ei tiedetty minkälaisiin olosuhteisiin oikein joutuisimme.

The beginning is the most
important part of the work.
- Plato


Tikkakoskelle saavuttaessa saimme varusteet ja odotimme, että kaikki kurssilaiset olivat koolla. Päivän lyhyiden infojen ja tervetuliaispuheiden jälkeen suuntasimme lähimetsään ja aloimme kokoamaan telttaa, jossa tulisimme seuraavat yömme viettämään. Olen varma, etten nukkunut ensimmäisenä yönä juuri yhtään, mutta seuraava meni huomattavasti paremmin, nukuin kuin tukki!




Viikonlopun ohjelmassa oli mm. suunnistamista ja alkusammutuksen opettelua, eli ei mitään sen kummempaa tai täysin uutta. Ruoat tehtiin ja lämmitettiin trangioilla, mutta kyllä siellä sotkussakin tuli käytyä. Ei meitä ihan pelkän luonnon armoilla siellä pidetty :D Paistettiin makkaraa ja lettuja sekä tehtiin teetä luonnonantimista.


Curiosity is the lust of the mind.
- Thomas Hobbes

Jokaisella on niin omat tapansa rentoutua ja irtautua arjesta, ja tässä oli kyllä sitä jotakin erilaista ajanvietettä. Ei tosin kovinkaan fyysisesti rentouttavaa :D Ja harvemmin sitä tulee ihan vapaaehtoisesti lähdettyä ja oltua viikonloppua ulkona ryteikössä. Kropassa tuntuu edelleen väsymys ja univelkoja tulee lyhennettyä pienissä pätkissä pitkin viikkoa. Henkinen puoli sen sijaan on aika rento. Vaikka on sata ja yksi asiaa, jotka painavat päälle, niin sitä on silti aivan rauhallinen. Pelkästään se, että on aikansa tarponut menemään ulkosalla auttaa jaksamaan ja näkemään elämän hyviä puolia. Ties minkälaisiin hommiin sitä tälläisten kokemusten kautta oikein mahtaa ajatutua.

Fill your life with many different experiences
 and you'll live a rich and happy life.
- Lorrin L. Lee 

Olen vapaa tekemään mitä haluan ja toteuttamaan itseäni. Mikään ei sido minua mihinkään, ja ainoana esteenä itselleni olen minä itse. On liuta asioita, joita haluan tehdä ja kokea, ja jotka aion myös toteuttaa. Ennemmin tai myöhemmin tulen tekemään mitä haluan. Asioita, joista olen haaveillut jo pitkään, ja jotka uskon olevan minulle vain hyvästä. Sillä miksi jättää asioita tekemättä ja märehtiä kaikkia niitä tekemättömiä asioita sitten vanhana kiikustuolissa. Asiat jäävät nakertamaan mieltä ja näin ollen kuormittavat meitä henkisesti. Lopulta niin paljon, että uuvumme, palamme loppuun, kunnes mikään ei enää kiinnosta.

It is quality rather than quanity that matters.
- Seneca


Valinnoilla on suuri merkitys siihen miten tällä pallolla aikamme vietämme. Haluan uskoa siihen, että asioilla on tapana järjestyä ja että kaikki hyvä tapahtuu aikanaan. Ja minä todella uskon siihen, koska olen sen itse henkilökohtaisesti kokenut. Jos jokin asia ei onnistu tai toteudukkaan, niin hetkeä myöhemmin tilalle ilmeentyy jotain muuta ja yleensä vielä jotakin parempaa. Pitää vain jaksaa odottaa ja uskoa parempaan.

To move the world we must first move ourselves.
- Socrates

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti