Äs niin kuin Suomi100, salmiakki, sade ja sitä rataa. Se on syssy ny ja sen kyllä huomaa. Meinaan jos vaan liikkuu ulkosalla ja tarkkailee ympäristöään. Lähestulkoon kaikki lehdet ovat jo vaihtaneet väriään ja pudonneet maahan mätänemään. Ja kun matkaa töihin aamuvarhaisella niin saa nauttia rapean raikkaasta ilmasta ja ihastella nousevaa aurinkoa. Niin ja tavallista useammin myös suht tuulettomasta kelistä!
Toisille tämä kuluva vuodenaika on sitä kaikkein apaattista aikaa kun mikää ei vaan yksinkertaisesti nappaa. Onhan se paljon kiinni fiiliksestä ja siitä, miten kullakin menee elämän eri osa-alueilla niin kuin omasta mielestään. Tämä vuosi on ollut itselleni hyvä vuosi (ainakin tähän asti) joten en koe olevani vielä niin moksiskaan (ainakaan vielä) luonnonvalon vähyydestä. Ja kun tässä tämän kuun alussa sataa tihutti suoraan esteristä, niin olin vallan muissa maisemissa enkä siksi ole vielä riittävän kyrsiintynyt noihin sateisiinkaan.
You pray for the rain, you gotta deal with the mud too. That's a part of it.
- Denzel Washington
Parin viikon loma tuntui ikuisuudelta, joten ompahan ainakin akut ladattuna loppuvuoden kujeita varten. Ja lisävirta on kyllä ollut tarpeen sillä viime viikollakin tuli oltua maastopyöräilemässä sellaiset kevyet seitsemän tuntia.
Matkaa taisi noiden tuntien aikana kertyä reilut 50 kilometriä, mutta eikö se jotenkin niin mene että "ei se määrä, vaan se laatu". Tai tiedä nyt sitten kuinka tuo sopii tähän asiayhteyteen, mutta kun mennään vaikeassa maastossa (eli vähänkään normaalien neulaspolkujen ulkopuolella) niin vauhti on sen verran hidas ettei matkaa kerry tuosta noin vaan kymppi kaupalla. Tai ei ainakaan minulla. Toista se on sitten noilla kaikkein haastavampien reittien hurjapäillä, jotka menevät läpi harmaan kiven vaikka silmät sidoittuina. Tai siltä se vaikuttaa kun vierestä (tai siis takaa) katsoo näillä silmillä ja toteaa itselleen etteihän noista kivistä pääse millään!
Tuossa eilisellä naisten maastolenkilläkin tuli koettua niin monta onnistumista etten tahtonut pysyä laskuissa mukana. Jatkuvasti tuli eteen sellainen pätkä johon mentäessä vain ajatteli, että mitäköhän tästäkin nyt tulee, mutta hetkeä myöhemmin fiilis oli jotakuinkin, että jes-vau-jippijajee! Niin kepeästi ja vaivatta tuli mentyä monesta sellaisesta kohtaa josta ei kuvitellutkaan pääsevänsä ilman ähinöitä ylitse. Mutta niin se vain tuppaa olemaan, että mitä enemmän ajaa, niin sitä enemmän myös oppii. Ja mitä enemmän oppii, niin sitä enemmän sitä alkaa haluamaan lisää.
Lauantain lenkki oli puolestaan äijävaltaisempi, ja vedettiin astetta teknisemmässä maastossa mitä eilinen. Björköbyssä ajettu reitti oli kaikenkaikkiaan vallan mainio, lukuunottamatta muutamaa hassua kohtaa joissa meinasi usko seuraavasta päivästä loppua. Ei niinkään ne kivikot eikä kohdat joissa mukamas meni jonkilainen polku vaan ne pitkät maantien pätkät, joita joskus on kuullut siirtymiksi sanottavan. Tavallisestihan on onni päästä aina välillä polulta tasamaalle hengähtämään, mutta tässä tapauksessa ajamamme soratiet olivat jotain aivan muuta. Ne jotka ovat joskus fätillä ajaneet, niin tietävät mistä puhun. Rengaspaineiden kun on oltava sellaiset, ettei pomppaa yhdessä menopelin kanssa puiden latvoihin jokaisen juuren ja kiven kohdalla. Oikeanlaiset säädöt ovat kuitenkin parhaaksi niin pyörälle kuin ajajallekin vaikka tämä sitten joutuisi vetämään siirtymillä reisilihaksensa maitohapoille.
Kierrettiin vajaan 30 kilometrin mittainen reitti ja koska vesikään ei ollut kauhean korkealla niin voitiin ajaa välillä ihan rannassakin meneviä osuuksia. Käytiin kirjoittamassa Finnhamnin kalasaunan vieraskirjaan puumerkit ja jatkettiin patsastelemaan maisemia Svedjehamnin Saltkarenin huipulle. Sieltä sitten viimeisillä voimilla takaisin lähköpisteeseen ja loppuillaksi istumaan saunaan palauttelemaan kroppaa seuraavan päivän ajoja varten.
Varsinainen kipinä maastopyöräilyyn tuli vanhemmalta isoveljeltä parisen vuotta sitten ja sille tielle olen toistaiseksi jäänyt. Nälkä on niin sanotusti kasvanut syödessä ja nyt kun vielä saisi pyöränsä tuolta maailmalta omaan huomaan, niin olisin onneissani. Siihen asti mennään kuitenkin lainapelillä, joka on sekin alkanut tuntumaan aika näppärältä yksilöltä.
Ja osallistuakseni tämän vuotiseen Tour de Poriin oli sinnekin lainattava erilainen peli testiin. Lenkkiryhmämme pärjäsi siellä ihan hyvin kaikesta kuravellistä ja sateesta huolimatta. Ja kyllä Poristakin vaan löytyy edelleen sellaisia paikkoja joissa ei ole aikaisemmin tullut käytyä.
Matkaa taisi noiden tuntien aikana kertyä reilut 50 kilometriä, mutta eikö se jotenkin niin mene että "ei se määrä, vaan se laatu". Tai tiedä nyt sitten kuinka tuo sopii tähän asiayhteyteen, mutta kun mennään vaikeassa maastossa (eli vähänkään normaalien neulaspolkujen ulkopuolella) niin vauhti on sen verran hidas ettei matkaa kerry tuosta noin vaan kymppi kaupalla. Tai ei ainakaan minulla. Toista se on sitten noilla kaikkein haastavampien reittien hurjapäillä, jotka menevät läpi harmaan kiven vaikka silmät sidoittuina. Tai siltä se vaikuttaa kun vierestä (tai siis takaa) katsoo näillä silmillä ja toteaa itselleen etteihän noista kivistä pääse millään!
Hobbies are for wimps who don't have the guts to follow their passion.
- Valerie Thomas
Lauantain lenkki oli puolestaan äijävaltaisempi, ja vedettiin astetta teknisemmässä maastossa mitä eilinen. Björköbyssä ajettu reitti oli kaikenkaikkiaan vallan mainio, lukuunottamatta muutamaa hassua kohtaa joissa meinasi usko seuraavasta päivästä loppua. Ei niinkään ne kivikot eikä kohdat joissa mukamas meni jonkilainen polku vaan ne pitkät maantien pätkät, joita joskus on kuullut siirtymiksi sanottavan. Tavallisestihan on onni päästä aina välillä polulta tasamaalle hengähtämään, mutta tässä tapauksessa ajamamme soratiet olivat jotain aivan muuta. Ne jotka ovat joskus fätillä ajaneet, niin tietävät mistä puhun. Rengaspaineiden kun on oltava sellaiset, ettei pomppaa yhdessä menopelin kanssa puiden latvoihin jokaisen juuren ja kiven kohdalla. Oikeanlaiset säädöt ovat kuitenkin parhaaksi niin pyörälle kuin ajajallekin vaikka tämä sitten joutuisi vetämään siirtymillä reisilihaksensa maitohapoille.
Go as far you can see, when you get there, you'll be able to see further.
- Thomas Carlyle
Kierrettiin vajaan 30 kilometrin mittainen reitti ja koska vesikään ei ollut kauhean korkealla niin voitiin ajaa välillä ihan rannassakin meneviä osuuksia. Käytiin kirjoittamassa Finnhamnin kalasaunan vieraskirjaan puumerkit ja jatkettiin patsastelemaan maisemia Svedjehamnin Saltkarenin huipulle. Sieltä sitten viimeisillä voimilla takaisin lähköpisteeseen ja loppuillaksi istumaan saunaan palauttelemaan kroppaa seuraavan päivän ajoja varten.
Ja osallistuakseni tämän vuotiseen Tour de Poriin oli sinnekin lainattava erilainen peli testiin. Lenkkiryhmämme pärjäsi siellä ihan hyvin kaikesta kuravellistä ja sateesta huolimatta. Ja kyllä Poristakin vaan löytyy edelleen sellaisia paikkoja joissa ei ole aikaisemmin tullut käytyä.
It is not the mountain we conquer, but ourselves.
- Sir Edmund Hilary
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti