Vielä virtaa. Valitettavasti nyt ei ole kyse tuosta brittiläisestä klassikkosarjasta, jossa kohellettiin Yorkshiren kylän liepeillä, vaan jostain aivan muusta. Nimittäin nyt aion kertoa siitä, miltä tuntuu valmistautua ihka ensimmäiseen matsiin ja mitä kaikkea tässä on nyt viime viikkojen aikana tullut tehtyä. Ja nimenomaan lyhyen mittakaavan mukaan ilman mitään päiväkohtaisia tuntemuksia tai muuta sellaista. Ihan kuin tässä jännityksen lomassa olisi meinaan johonkin päiväkirjaan muka kerennyt raapustamaan! Lopussa vähän myös siitä miten tämä kaikki oikein sai alkunsa.
Kropassa tuntuu virtaavan energiaa vieläkin vaikka matsi oli jo kuluneena lauantaina. Ja vaikka tuota kyseistä päivää oltiin odoteltu monta viikkoa, niin kyllä se meni ohi vielä nopeampaa. Heti aamulla saatiin huokaista helpotuksesta kun puntarin lukemat näyttivät reippaasti alle ilmoitetun kisapainon. Sieltä sitten kiireen vilkkaa aamupalalle tankkaamaan tankki täyteen varsinaista koitosta varten. Eniten aiheutti stressiä nimenomaan tuo painon tarkkailu, mutta äkkiäkö kroppakin siihen tottui kun joutui useampana päivänä syömään normaalia niukemmin. Eli ei se vatsa nyt ihan mitään järjettömiä huudellut vaikka sinne laitetut safkat olivatkin välillä melko tarkkaan punnitut. Piti vain muistaa syödä mahdollisimman ravinteikasta ja monipuolista ruokaa, niin että jaksoi kuitenkin treenata hyvissä voimin.
Anything that gets your blood racing is probably worth doing.
- Hunter S. Thompson
Ennen kisoja treeneihin lisättiin lähinnä lisää ottelun omaista harjoittelua eli sparreja. Muutama viikko meni aikalailla laput silmillä kun olin niin keskittynyt treeneihin ja jättänyt viikonloputkin vapaiksi kaikista menemisistä. Ja minulle se ainakin toimi, sillä silmissä kiilsi viikkojen ajan vain yksi ja ainut asia, johon olin päättänyt keskittyä tasan sataprosenttisesti. Minä menen ottelemaan ja sitä varten täytyy treenata, piste. Minä asennoidun siihen kuin tavallisiin sparreihin, jotta en jännitä turhia, piste. Minä nousen kehään ja peittoan kaikki mahdolliset negatiiviset tunteet, piste. Minä menen ja voitan, piste.
Joka päivä ei tietenkään voinut vetää sata lasissa vaan piti muistaa antaa kropan levätä siinä missä mielenkin, sillä henkinen valmistautuminen on yhtä tärkeässä osassa kuin henkilön oma fyysinen kunto. Pitää käsitellä nälän tunnetta, väsymystä, väsymyksestä ja nälästä johtuvaa ärtymyksen tunnetta sekä siitä kaikkein suurimmasta tekijästä eli jännityksestä aiheutuvia tunnetiloja. Ja mitä lähemmäs kisoja mennään, niin sitä enemmän kyseiset tunteet tuppaavat kasaantua ja nousemaan pintaan. Nuo tuntemukset kannattaa todella käsitellä niin, että osaa sitten tilanteen tullen valmistautua siihen mitä tuleman pitää ns. niin hyvässä kuin pahassa. Mikä kaikki voi mennä vikaan ja miltä se tuntuu? Entä miten selviän siitä tai miten siltä voitaisiin välttyä eli mitä minun tulisi tehdä toisin? Onko jotain mihin minä en voi vaikuttaa?
Kevyen tankkauksen jälkeen ehdittiin ottaa hetki lepoa, jonka jälkeen suunnattiin takaisin kisapaikalle Helsingin GB Gymille. Ei siinä kovin kauaa ehtinyt ympärilleen vilkuilla kun piti alkaa laittaa kamoja niskaan ja alkaa lämmittelemään. Muutama minuutti myöhemmin noustiin kehään ja se oli menoa se. Kaikki kolme erää menivät minusta todella nopeasti eikä niiden aikana ehtinyt mitään turhia edes ajatella kun kaikki olikin jo ohi ja käteni nostettiin ylös voittajan merkiksi. Siinä vasta tulikin tunnetta flikalle käsiteltäväksi, koska tuosta kyseisestä suorituksesta tulleet kiksit olivat aikamoiset. Ja ovat sitä edelleen, että meinasi ihan tämän päivän treenitkin mennä turhan hätiköidysti. Nyt pitää vaan palautua normaaliin arkeen treeneineen ja ruokineen. Nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mihin seuraavaksi ajautuu tämän mukaansatemmaneen lajin kanssa.
Liikkuminen ja harrastukset ovat siis olleet osa elämääni aina tähän päivään asti. Pikkulikkana otin mallia vanhemmasta isoveljestä kun aloitin pelaamaan jalkapalloa. Tarkkaa aikaa en muista, mutta taisi siinä pallon perässä juosten kulua ainakin semmoiset 7 vuotta. Sitten tuli liian monta selvittämätöntä mutkaa matkaan teini-ikään varttuville nuorille, että jouduttiin laittamaan pillit pussiin lopullisesti. Monet jatkoivat pelaamista toisaalla, mutta meikäläinen ei osannut tuohon aikaan asennoitua seuravaihdoksen mukana tulevaan uuteen valmentajaan, joten jätin kikkailuni siihen. Vaikka pelasin harrastetasolla muutaman vuoden ajan, niin kyllä se silti edelleen pistää aina välillä kaduttamaan etten jatkanut pelaamista silloin muiden ikätovereineni kanssa. Ties missä sitä olisi nyt, mutta se on jo menneisyyttä se. Eikä mikään muuten vieläkään voita sitä fiilistä, kun laitat pitkästä aikaa nappulakengät jalkaan ja vedät muutamat kunnon ylämummot niin että verkko heiluu.
Opiskelijavaihdosta palattua otin mallia vuorostaan nuoremmasta isoveljestä, jonka kautta uskaltauduin potkunyrkkeilyn peruskurssille. Ja tällä tiellä sitä ollaan edelleen vajaat 3 vuotta myöhemmin. Enkä voi muuta kuin todeta, että onneksi lähdin kokeilemaan jotain aivan uutta, koska sitä kautta löysin itselleni uuden rakkaan urheilulajin. Harrastuksen joka on tällä hetkellä selkeänä ykkösenä, jonka olen laittanut useasti monen muun asian edelle ja joka vie mennessään viikosta toiseen. Uusien asioiden oppiminen ja niissä onnistuminen ovat niitä juttuja, joiden takia tulee mentyä salille kerta toisensa jälkeen. Kirsikkana kakun päällä treenien kautta tulleet kaverit, joilta saama tuki ja kannustus olivat arvossaan myös kisojen kynnyksellä. Eli tällaista ei-niin-lyhyttä kerrontaa tällä kertaa, mutta kun ihmisellä on jokin intohimo niin sen ehdoilla mennään.
Joka päivä ei tietenkään voinut vetää sata lasissa vaan piti muistaa antaa kropan levätä siinä missä mielenkin, sillä henkinen valmistautuminen on yhtä tärkeässä osassa kuin henkilön oma fyysinen kunto. Pitää käsitellä nälän tunnetta, väsymystä, väsymyksestä ja nälästä johtuvaa ärtymyksen tunnetta sekä siitä kaikkein suurimmasta tekijästä eli jännityksestä aiheutuvia tunnetiloja. Ja mitä lähemmäs kisoja mennään, niin sitä enemmän kyseiset tunteet tuppaavat kasaantua ja nousemaan pintaan. Nuo tuntemukset kannattaa todella käsitellä niin, että osaa sitten tilanteen tullen valmistautua siihen mitä tuleman pitää ns. niin hyvässä kuin pahassa. Mikä kaikki voi mennä vikaan ja miltä se tuntuu? Entä miten selviän siitä tai miten siltä voitaisiin välttyä eli mitä minun tulisi tehdä toisin? Onko jotain mihin minä en voi vaikuttaa?
As soon as the fear approaches near, attack and destroy it.
- Chanakya
Kevyen tankkauksen jälkeen ehdittiin ottaa hetki lepoa, jonka jälkeen suunnattiin takaisin kisapaikalle Helsingin GB Gymille. Ei siinä kovin kauaa ehtinyt ympärilleen vilkuilla kun piti alkaa laittaa kamoja niskaan ja alkaa lämmittelemään. Muutama minuutti myöhemmin noustiin kehään ja se oli menoa se. Kaikki kolme erää menivät minusta todella nopeasti eikä niiden aikana ehtinyt mitään turhia edes ajatella kun kaikki olikin jo ohi ja käteni nostettiin ylös voittajan merkiksi. Siinä vasta tulikin tunnetta flikalle käsiteltäväksi, koska tuosta kyseisestä suorituksesta tulleet kiksit olivat aikamoiset. Ja ovat sitä edelleen, että meinasi ihan tämän päivän treenitkin mennä turhan hätiköidysti. Nyt pitää vaan palautua normaaliin arkeen treeneineen ja ruokineen. Nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mihin seuraavaksi ajautuu tämän mukaansatemmaneen lajin kanssa.
Liikkuminen ja harrastukset ovat siis olleet osa elämääni aina tähän päivään asti. Pikkulikkana otin mallia vanhemmasta isoveljestä kun aloitin pelaamaan jalkapalloa. Tarkkaa aikaa en muista, mutta taisi siinä pallon perässä juosten kulua ainakin semmoiset 7 vuotta. Sitten tuli liian monta selvittämätöntä mutkaa matkaan teini-ikään varttuville nuorille, että jouduttiin laittamaan pillit pussiin lopullisesti. Monet jatkoivat pelaamista toisaalla, mutta meikäläinen ei osannut tuohon aikaan asennoitua seuravaihdoksen mukana tulevaan uuteen valmentajaan, joten jätin kikkailuni siihen. Vaikka pelasin harrastetasolla muutaman vuoden ajan, niin kyllä se silti edelleen pistää aina välillä kaduttamaan etten jatkanut pelaamista silloin muiden ikätovereineni kanssa. Ties missä sitä olisi nyt, mutta se on jo menneisyyttä se. Eikä mikään muuten vieläkään voita sitä fiilistä, kun laitat pitkästä aikaa nappulakengät jalkaan ja vedät muutamat kunnon ylämummot niin että verkko heiluu.
Opiskelijavaihdosta palattua otin mallia vuorostaan nuoremmasta isoveljestä, jonka kautta uskaltauduin potkunyrkkeilyn peruskurssille. Ja tällä tiellä sitä ollaan edelleen vajaat 3 vuotta myöhemmin. Enkä voi muuta kuin todeta, että onneksi lähdin kokeilemaan jotain aivan uutta, koska sitä kautta löysin itselleni uuden rakkaan urheilulajin. Harrastuksen joka on tällä hetkellä selkeänä ykkösenä, jonka olen laittanut useasti monen muun asian edelle ja joka vie mennessään viikosta toiseen. Uusien asioiden oppiminen ja niissä onnistuminen ovat niitä juttuja, joiden takia tulee mentyä salille kerta toisensa jälkeen. Kirsikkana kakun päällä treenien kautta tulleet kaverit, joilta saama tuki ja kannustus olivat arvossaan myös kisojen kynnyksellä. Eli tällaista ei-niin-lyhyttä kerrontaa tällä kertaa, mutta kun ihmisellä on jokin intohimo niin sen ehdoilla mennään.
A man will fight harder for his interest than for his rights.
- Napoleon Bonaparte
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti